Joulun herkkukakku

150g sulatettua margariinia

2-3dl omenasosetta

2tl kanelia

0,5dl pähkinärouhetta

3 munaa

2dl sokeria

3dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

Sekoita keskenään sulatettu margariini, omenasose, kaneli sekä pähkinärouhe. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot sekä leivinjauhe ja kääntele vaahdon joukkoon. Lisää jäähtynyt omenasoseseos joukkoon ja laita korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175c:ssa noin tunti.

Koristelu:

150g tomusokeria

1,5rkl vahvaa kahvia

hasselpähkinöitä kokonaisina tai rouheena

Sekoita keskenään tomusokeri ja kahvi tasaiseksi seokseksi ja lisää jäähtyneen kakun päälle. Koristele heti pähkinöillä ja anna hyytyä hetki.

23: Yksi yö…

Tämän päivän luukkua piti hiukan odottaa, pahoittelut! :) 

Saarekkeen päälle alkaa muotoutua joulukattausta, herkkuja on leivottu ja vielä leivotaan. Mutta hyvällä mallilla on täällä jouluvalmistelut. Toivottavasti myös teillä lukijoilla! :)

Alla kuva perinteisestä joulukakusta, jonka olen leiponut joulupöytään jo parinkymmenen vuoden ajan. Tätä herkkua nautitaan vain jouluisin ja ehkä juuri siksi se maistuukin niin suussasulavalta joka kerralla.

Rauhallista aatonaattoa!