Meidän vuosi 2012

Vuosi 2012 vetelee viimeisiään ja keräsin kollaasimuotoon meidän kuluneen vuoden tapahtumia.

Tammikuussa lämmittelimme Meksikossa ja kotiin palattua oli kova keväänkaipuu. Ajatus uudesta keittiönpöydästä muhi yhä vahvemmin mielessä.

Helmikuussa juhlittiin ja maalattiin keittiön seinä vaaleampaan kuosiin.

Maaliskuussa valmistauduttiin tulevaan ensimmäiseen kasvihuonekauteen jännityksen ja odotuksen sekaisin tuntein. Sain virkkuuprojektin valmiiksi ja aloitin saman tien uuden. 

Huhtikuussa valmistimme uuden keittiönpöydän ja vihervitriini kotiutui. Sain parvekkeen maton virkattua valmiiksi. Kevättunnelmat olivat huipussaan.

Toukokuussa aloitettiin leikkimökin rakentaminen mökille, siinä kului äitienpäivä siivillä. Myös pitkään himoitsemani ruokailutuolit kotiutuivat (pienten ongelmien saattelemana). Juhlimme kaksivuotissynttäreitä ja tein kohtalokkaan lippuviirin. :D

Kesäkuussa hurahdin mekkotehtailuun ja vietimme paljon aikaa ulkona. Leikkimökki valmistui siihen pisteeseen, että pääsin parhaimpaan eli sisustusvaiheeseen. Viiritilaukset johtivat oman pikku putiikin perustamiseen ja Keski[piste] by Jenni syntyi.

Heinäkuussa reissasimme pitkin poikin Portugalia ja matkalla remontti- ja sisustussuunnitelmat saivat uutta pontta. Kotona aloitin tapetoimalla I:n huoneen vaatekaapin. Myös alakerran vessan remontti lähti vauhdilla käyntiin. Jatkoin päähänpinttymäksi muodostuneen vanhan rautasängyn etsintää ja kolmas kerta toden sanoi – sänky kotiutui sinisenä.

Elokuussa nautittiin oman pihan ja mökkipihan sadosta. Päähänpisto parvekkeen penkin maalaamisesta realisoitui ja ruokailutilan ilmeen viimeisteli canvastaulu.

Syyskuussa kotielämä otti uuden suunnan, kun aloitin pitkään haaveilemani sisustusalan opinnot. Vessa valmistui ja prinsessasänky sai uutta väriä pintaansa, sekä löysi paikkansa I:n huoneessa.

Lokakuussa yritettiin ottaa iisimmin, mutta vaikka oma putiikki pikkuinen onkin, niin ompelua riitti. Mahtava uutinen oli, kun tuotteeni pääsivät Simply Prettyyn myyntiin.

Marraskuussa alkoi jouluttaa jo ihan kunnolla ja hiukan joulua meille hiipikin kukkien ja koristevalojen myötä. Ompelu- ja koulutyöt jatkuivat tiiviinä.

Joulukuussa bloggailu oli tiivistä joulukalenterin myötä. Kotimme joulu oli valko/harmaa/hopea pienin punaisin piristyksin. Välipäiviä vietettiin kylpylässä. Tämä joulu oli kokonaisuudessaan oikein onnistunut ja ihana! <3

Tämän myötä toivottelen teille lukijoilleni

Oikein onnekasta uutta vuotta! <3

Ihastuksen kohteita

Joulukimppu sai väistyä hempeän tulppaanikimpun tieltä. Jopa aurinko koitti näyttäytyä ja heti tuntui keväisemmältä. <3

Mutta niihin shoppailuihin. ;)

Brukan karkkikippo on oikea tarvehankinta ja kaunis sellainen.

Saarekkeen päälle tein hiukan kevyemmän asetelman.

Hauska aaltopeltimäinen tähti pinnaltaan hiukan kulunut harmaa. Ajattelin, että tämä ei välttämättä ole mikään joulujuttu, vaan voi viipyä sisustuksessa pitempäänkin.

Keittiönmatto on ollut pitkään etsinnässä ja Loviisan aitastahan se matto sitten löytyi. Oon aivan ihastunut tähän ja sopii kivasti tuohon (ei-niin-kivaan) lattiaankin. 

Matto on *Bloomingvillea, joka on yksi lempparimerkeistäni. 

Tästä pääset hakemaan inspiraatiota *Bloominvillen kevätkatalogista (tämä ei ole maksettu mainos).

Mukavaa viikonlopun jatkoa! <3 

Naantalissa

Kinkunsulattelureissulta palailtiin tänään ja vaikka kotona on täysi joulutunnelma; kaikki koristeet ja kuusi paikallaan, niin katse on suunnattu kevääseen. :) 

Reissu Naantaliin oli erittäin onnistunut, söimme hyvin, lekottelimme altaassa ja mikä parasta, pääsin ajan kanssa kahteen ihanaan sisustusliikkeeseen;Loviisan aittaan Ruskolla ja Living Deauvilleen Naantalissa. Jälkimmäinen on muuten avaamassa nettikaupan ensi vuonna. ;) Kummastakaan en poistunut tyhjin käsin, mutta shoppailuista teen ihan oman postauksensa.

Mies hauskuutti samaan hotellin hissiin sattunutta pariskuntaa kantaessaan pakkaselta suojaan paria maalitonkkaa. Pariskunta oli luonut maalipurkkeihin kysyviä katseita ja mies tokaissut, että aikoo hiukan uudistaa meidän hotellihuonetta. :D Todellisuudessa uudistukseen pääsee makkari, tätä on kypsytelty vasta pari vuotta ja radikaalia muutosta ei ole luvassa, mutta raikkautta toivottavasti!

Sisustusaiheisia juttuja siis luvassa vuodenvaihteen molemmin puolin. Luultavasti I:n huonetta ihan ensiksi, ehdin saada siellä keskeneräisen ompeluksen juuri ennen joulua valmiiksi, seinä sen sijaan odottaa vielä pientä hienosäätöä.

Postaus meni nyt kuvia lukuunottamatta (ovat Naantalin vanhasta kaupungista) ihan aiheen sivuun, mutta haitanneeko tuo. :)

Mukavaa lauantaita! <3