Makuuhuoneen vaatekaappi

Muuttaessamme uuteen kotiin, täällä ei ollut muita kiinteitä kaappeja kuin siivouskomero. Tämä oli ihan tietoinen valinta johtuen monista eri seikoista. Käytinkin kaappien ja alakerran vaatehuoneen suunnitteluun aikaa, koska halusin hyödyntää pienen tilan mahdollisimman hyvin. Päädyimme tilaamaan liukuovet vaatehuoneeseen, sekä makuuhuoneen vaatekaappiin Kirenalta. Sisukset puolestaan suunnittelin Ikean Algot -järjestelmästä.

Ovet saimme viikko sitten perjantaina asennettuina ja ihastuin heti. Valkoinen lasi mahdollisimman huomaamattomilla karmeilla oli meille oikea valinta. Makuuhuoneen kaappi on lattiasta kattoon (korkeus 257cm) ja leveydeltään 230cm. Kapeudesta huolimatta saimme tänne mahtumaan molempien vaatteet, sekä kengät, jotka eivät ole tällä hetkellä käytössä. Alakerran vaatehuone on tarkoitettu ulkovaatteille ja kauden kengille.

Muistin räpsäistä kuvan siinä vaiheessa, kun olin asentamassa Algot -järjestelmää. Suunnittelin kokonaisuuden eri puolet niin, että sisus palvelee mahdollisimman hyvin kummankin tarpeita. Itselleni ehdoton toive oli pitkä vaatetanko, mieluiten laittaisin kaikki vaatteeni henkareihin. Nyt sain helposti mahtumaan neuleet, hameet ja mekot henkareihin. Ulotimme tangon kaapin päästä päähän, lisäksi molemmille on erilainen kokoelma hyllyjä ja koreja.

Omalle puolelleni sain vaatteiden, sekä kevät- ja kesäkenkien lisäksi mahtumaan laukut, joita olen matkan varrella onneksi vähentänyt niin, että mahtuivat helposti yhteen koriin.

Lisää kuvia makkarista laittelen, kunhan saan sängynpäädyn viimeisteltyä. Se homma jäi ennen muuttoa kesken, kun huomasin pakanneeni siiman. :D

♡ Ihanaa ystävänpäivää! ♡