String Pocket lastenhuoneessa

Täällä edetään huone huoneelta, I:n huone on vielä aika kaaoksessa, joskin tänään pitäisi olla hyvä mahdollisuus saada huone kuntoon, sillä eilen sain koottua laatikoston paikalleen. Mutta nyt asiaan, kuten jo huomasittekin, niin meidän kodin ensimmäinen String Pocket päätyi suunnitelmien mukaan I:n huoneeseen pulpetin yläpuolelle. Ja kyllähän se aika namulta näyttää tuossa, vai mitä?

Huone sai myös uuden värin yhdelle seinälle viikko sitten. Toteutin neidin haaveen vaaleanpunaisesta seinästä, joskin säilytin itselläni päätösvallan varsinaisesta sävystä ja sen tummuusasteesta. Aika hyvin kyllä pääsimme yhteisymmärrykseen.

String hyllykkö on juuri niin ihana kuin kuvittelinkin. Sen sisustaminen on vielä vaiheessa, tarkoitus on, että alin hylly jää tärkeiden tavaroiden säilytykseen ja on käden ulottuvilla ja ylimmille hyllyille saa esille tärkeitä aarteita.

Seinille on tulossa vielä yhtä jos toista, mutta josko nämä isoimmat linjat ensin kuntoon ja sitten voi keskittyä pieniin sisusteluihin. :)