Halloween juhlat

Meillä vietettiin eilen lasten naamiaisia halloween tunnelmissa. Askartelut tehtiin I:n kanssa yhdessä viime viikonloppuna ja ne ovatkin koristaneet kotia koko viikon. Toin sisälle jättikokoisen oksan, joka koristeltiin myös haamuin ja lepakoin. 

Tarjolla oli suolaisia ja makeita herkkuja lasten makuun (ja aikuistenkin) ja tulipa samalla korkattua myös glögikausi. Ensimmäistä kertaa kaiversin myös kurpitsalyhdyn. Meillä oli tosi hauskat ja hurjat juhlat, tämä täytyy tehdä ehdottomasti ensi vuonna uudelleen! 

Rauhallista pyhäinpäivää! <3

Päivitetty sisustuksen wishlist

Noin kerran vuoteen olen tehnyt sisustuksen toivelistani ja tämä päivitetty lista syntyi aluksi puhelimen muistiin ja nyt kuvitettuna versiona tänne blogin puolelle. Huomaan, että aika paljon muutoksia ja toisaalta aiempaa tiivistetympi lista on tänä vuonna. Johtunee ihan luonnollisesti siitä, että isoimmat (ja kiireellisimmät) hankinnat uuteen kotiin on tehty ja montaakaan pakollista juttua ei listalta siten tällä hetkellä löydy.

wishlist
1. Artemide Tolomeo Mega Terra lattiavalaisin 2. Eames RAR 3. Hay Hee Lounge 4. Hay Dot 2×2 5. Artemide Tolomeo Mini pöytävalaisin 6. Kubus kulho 7. Muuto Dots

Toivelistan sisältö on aiemmasta muuttunut, mutta yksi suosikki tällä listalla keikkuu vuodesta toiseen – nimittäin Eamesin RAR keinutuoli. Pitkäaikainen haave, joka toivottavasti jossain vaiheessa toteutuu.

 Olen päättänyt, että tältä listalta kotiutuu myös jotain (muuta kuin RAR) itselleni joululahjaksi, kunhan saan värin ja koon päätettyä…

Nyt olisikin mukavaa nähdä teidän muidenkin toivelistaa, joten haastan oman listan tekoon

Beauty of Life

Stella Vanilja

At Home

Ihanaa perjantaita! <3

Kuvat: FDS, AmbienteDirect

Ruokailutilan tunnelmia

musta seinä

Pitkästä aikaa kuvia ruokailutilasta. Tykkään niin noista heinistä, mutta pian ne saavat kyllä väistyä talvisempien juttujen tieltä. Kävin viikonloppuna oksanhakuretkellä ja aika kookas yksilöhän sieltä tarttui matkaan. Saa nähdä saanko visioni toteutettua. 

valkoinen lattia

Kellojen siirto ei oikein ole mieleeni, en yhtään tykkää siitä, että pimeä saapuu nyt jo niin aikaisin. Kynttilät ja kausivalot syttyvät meillä entistä aiemmin. Muutenkin huomaan, että illalla tekisi lähinnä mieli käpertyä sohvannurkkaan. Onneksi tähän loppusyksyyn mahtuu jos vaikka mitä mukavaa touhua, joten pimeys ei pääse niskan päälle.

musta seinä

 Aiotteko te muut viettää Halloweenia viikonloppuna? Meillä on pienet lastenjuhlat tiedossa ja siis askartelut ja suunnittelut täydessä vauhdissa.

Mukavaa lokakuun viimeistä viikkoa! <3