Kynttilöitä ja kuulumisia

multipin

multipin-3 multipin-4

multipin-2

Tiedättekö, että eilinen sadepäivä ei olisi voinut itselle parempaan saumaan sattua. Tulimme juhannuksen vietosta sunnuntai-iltana ja koska olen viimeisen parin viikon aikana käynyt kotona vain kääntymässä ja pakkaamassa laukkuihin uutta vaatetta, oli eiliselle aika iso kasa pyykkiä pestäväksi. Niinpä sisällä suurimmaksi osaksi vietetty päivä ei harmittanut läheskään niin paljon kuin jos sää olisi ollut aurinkoinen, hyvällä omallatunnolla sai paneutua pyykkäykseen ja järjestelyyn.

Kaivoin kaapista siellä jo hetken majailleen Multi Candle Pin -kynttelikön. Kynttelikön voitin blogiarvonnasta ja täytyy myöntää, että tämä ehti jonkin aikaa olla toivelistalla. Meillä kynttilät ovat palaneet vähemmän nyt kesäaikaan, mutta sateinen harmaa päivä innosti sytyttämään kynttilät palamaan. Iltojen alkaessa hämärtyä alkaa meilläkin kunnon kynttiläkausi.

Tällä kertaa levähdetään kotosalla hiukan pidempään ennen seuraavaa reissua. Ehtiipä toteuttamaan pieniä sisustusjuttuja, joita on putkahdellut mieleen poissaollessa.

Aurinkoa päivääsi toivotellen,

allekirjoitus