Uuteen vuoteen

valkoinen eteinen valkoinen eteinen

Meillä on vielä joulua jäljellä kotona, sillä palasimme joulunvietosta vasta eilen, reissussa vierähti reilu viikko! Huomasin vasta loman alettua kuinka väsynyt oikein olinkaan huonojen öiden, pimeyden ja kiireen keskellä. Onneksi sain kuitattua univelkoja ja löhöpulaa pois ja viihdyimmekin näin pitkään mummilassa. Parasta on, että eskarilaisella on leikkikavereita myös siellä päässä, joten mitään kyselyjä ”koska mennään kotiin?” ei koko viikon aikana kuulunut.

Tänään ajattelin keräillä hiukan joulua pois, joskin kaikki valot ja tuo meidän pikkupuu saa vielä jäädä, koska tähän pimeyteen kaipaa kyllä kaikkea mahdollista valaistusta! Minä jopa illalla virittelin vielä yhdet valosarjat lisää, kun tuntui niin synkältä. Joko teillä on karsittu joulu ja koristeet pois?

Jotta kotiinpaluu ei olisi liian leppoisasti sujunut, on eilen aamulla alkanut kurkkukipu pahentunut reippaasti, joten en juuri nukkunut viime yönä särkylääkkeestä ja kurkkupastilleista huolimatta. Olo onkin lähinnä nuutunut ja itsekseni tässä mietin, että jos jaksan tänä uutena vuotena valvoa tuonne ilta yhdeksään, niin sekin lienee näillä unilla saavutus… Toivotaan kuitenkin, että vuosi jatkuu paremmin kuin miten se näyttäisi nyt alkavan!

Toivotan oikein ihanaa vuodenvaihdetta Sinulle! <3 Kiitos kuluneesta vuodesta ja ihanaa, että olet pysynyt matkassa! <3

allekirjoitus