Ripaus hotellimaisuutta makkariin

valkoinen päiväpeite valkoinen päiväpeite valkoinen päiväpeite valkoinen päiväpeite Valkoinen päiväpeite

Muistatteko, kun pohdin uutta päiväpeitettä täällä? Kävin silloin katsomassa paikanpäällä IKEAssa untuvapeitettä, jota kaavailin uudeksi päiväpeitteeksi ja koin karvaan pettymyksen, sillä peite oli kaikkea muuta kuin puhtaanvalkoinen. Aikani katselin myös Luhdan Pilvi päiväpeitettä, mutta koska en nähnyt sitä livenä jäi koko ajatus uudesta päiväpeitteestä hautumaan. Satuin kuitenkin oikeaan aikaan ties kuinka monennen kerran etsiskelemään päiväpeitettä ja huomasin Luhta Pilvi peitteen hyvässä alessa. Tilasin sen samalta istumalta ja jäin vähän jännityksellä odottelemaan millainen se mahtaa olla.

Päiväpeite kotiutui viime viikolla ja en ole aiempaa kyllä kaivannut! Tämä tuo mukavaa hotellimaista luksusta makkariin ja on niin puhtaan valkoinen, että melkein silmiin sattuu. Pilvi peite on myös todellakin kuin pilvi; pehmeä ja muhkea. Lopultahan peite muistuttaa tikkauksen ja muhkeutensa ansiosta hyvin paljon juurikin untuvapeittoa, jota sängynpäälle havittelin alunperin.

Päiväpeiton vaihtuessa vaihdoin myös tyynyt hulppeaan 70x90cm kokoon ja päädystä päätyyn ulottuvat tyynyt lisäävät entisestään hotellifiilistä. Ainoa huono puoli tämän kokoisissa tyynyissä on tyynynpäällisten puute. Haluaisin pellavapäälliset tuossa koossa, mutta en ole vielä sellaisiin törmännyt. Toisaalta valkoinen ohut puuvillapäällinen sopii ehkä paremmin yhteen päiväpeitteen kanssa nyt tällä hetkellä.

Samalla, kun tuli tehtyä makkariin tekstiilimuutoksia, rymsteerasin hiukan myös meidän printtien kanssa. Keittiössä ollut printti tuli makkariin kirjainprintin tilalle ja sopii tänne aika mainiosti. En ole edelleenkään varma kaipaisiko tuo vierelleen yhtä tai paria muuta printtiä, mutta se on onneksi helppoa lisätä, jos alkaa tuntua, että seinältä puuttuu jotain. Mitäs tykkäätte uudesta ilmeestä?

Mukavaa tiistaita toivotellen,

allekirjoitus

Lapsimessut 2017

Lapsimessut17 lapsimessut171 lapsimessut172

Jälleen on käyty jokakeväinen must eli Lapsimessut yhdessä eskarilaisen kanssa pyörimässä. Tällä kertaa päätin ottaa vähän iisimmin ja jätin järkkärin suosista kotiin eli kännykkäkuvilla mennään, mutta tunnelmaan pääsette varmasti käsiksi näinkin! Lapsimessut ovat meillä joka vuosi yhtä odotettu yhteinen päivä ja niin tänäkin vuonna. Poikkeuksellisesti olimme messuilla jo hiukan ennen niiden aukeamista ja pääsimme todistamaan ryntäyksen Gugguun pisteelle. Täytyy myöntää, että siellä vierähti meilläkin tovi jos toinenkin, sillä harmittavasti isoimmat koot eivät tunnu messuilla olevan tällä putiikilla esillä valmiina, muuten olisimme varmasti tehneet pikaisen kierroksen ja jatkaneet matkaa väljemmille vesille.

Toinen piste, jota ainakin itse odotin kovasti oli ensi kertaa messuilla ollut Pomp de Lux ja näin jälkiviisaana voisin teille messuille suuntaaville vinkata, että sinne kannattaa suunnata ensimmäisten joukossa, mikäli PdL fani on. Teimme aika mahtavat löydöt aiempien kausien  vaatteita ja hinnat olivat tällä osastolla erittäin maltilliset. Pieniä kokojakin löytyi vielä aamusta hyvin.

Kiersimme aika säntillisesti osastoja, ettei mitään jäisi välistä ja meidän kierrokselle osui sopivasti pikkunälän yllättäessä sekä Neuvokas perhe -osasto, jossa lapset pääsevät tuunaamaan oman leivän, sekä Arla Tolkuttomat Juustot -osasto, jossa saivat myös vanhemmat evästä. Näillä jaksoimme hyvin jatkaa messut yhdellä kiertämällä läpi ennen varsinaista ruokailua.

Kuvat kertovat jälleen enemmän kuin tuhat sanaa, joten kyselkää, jos tulee jotain mieleen. Onko siellä ruudun takana messuille suuntaavia vai onko messut ehkä jo käyty eilen?

Mukavaa lauantaita toivotellen,

allekirjoitus

*Messuliput lahjoitti Messukeskus

Uusi paikka lempparikuvalle

olohuonetta-5 olohuonetta-4 olohuonetta-3Kauaa ei ehtinyt tämä kuva olla poissa näkyvistä, kun keksin kaivella sen takaisin. Kuva on otettu Lissabonissa kesällä 2013 ja teetetty sitten canvastauluksi. Tuo paikka, johon kuva pääsi on ollut aika murheenkryyni. Se on ollut viimeistelemätön ja epämääräinen – tässä varmasti yksi syy, miksei se usein kuvissa näykään, siinä ei nimittäin ole yleensä mitään kuvattavaa. Tällä kertaa kuitenkin rymsteerasin meidän printtien kanssa hiukan enemmänkin ja siinä pyörityksessä löysin sopivan paikan tälle lempparikuvalle, joka muistuttaa ihanasta reissusta.

Viikunapuu, jota ei oikein hyvällä tahdollakaan voi puuksi tällä hetkellä kutsua sai myös sopivan paikan kuvan edestä. Viikunapuu odottelee kohtaloansa tuolla nurkassa, nimittäin se pudotti kaikki lehtensä talven aikana ja nämä sitten ovat tulleet sen jälkeen, joskin yksi oksista on kuollut. Taidan heittää sen ulos kesäksi ja jos se ei ala virkoamaan, niin saa lähtöpassit. Onko teillä hyviä viikunapuun hoitovinkkejä?

Sohvanpäälliset oikein hohtavat, sillä kaikista tarkoituksista huolimatta sain vaihdettua kesäpäälliset vasta viikko sitten! Täytyy myöntää, että villapäällisten jälkeen nämä tuntuvat ihanan raikkailta ja puhtaan valkoisilta. Toivotaan, että pysyvätkin hetken sellaisina, nimittäin tuo vaihtourakka ei ole mitään lempipuuhaani. Päälliset vielä menevät, mutta koko runkoon vaihdettaessa saa tähän hommaan kulumaan aikaa ja kärsivällisyyttä.

Nyt kuitenkin toivottelen ihanaa perjantaita! <3
allekirjoitus