Jättineulepeitto

Jättineulepeitto saatu @Panapufa

jättineulepeitto-3 jättineulepeitto jättineulepeitto-2

Jännää miten tämä jättineulepeite on kummitellut mielessäni yli vuoden verran ja miten jännittävää oli availla jättikokoista pakettia, jossa se viimein pari viikkoa sitten saapui. Peite on juuri niin ihana kuin olin kuvitellutkin tai ehkäpä jopa ihanampi – niin ja todella painava!

Mutta miten kaikki sai alkunsa? Reilusti yli vuosi sitten aloin kiinnittää huomiota ulkomaisilla Instagram tileillä vilahteleviin isokokoisiin neulepeittoihin. Aloin pian tutkiskella lankavalikoimaa, sillä ensimmäisenä tuli mieleen tehdä jotain vastaavaa itse, tuskinpa peitteitä kotimaasta olisi silloin vielä saanutkaan. Enpä löytänyt myöskään jättilankoja, joskin hartaan googlailun seurauksena ja annettuani ajan kulua alkoi myös jättilankoja löytyä. Viime syksynä jättineuleita alkoikin löytyä jo joka toisesta Instatilistä ja pyörittelin asiaa edelleen, sillä langat ovat hintavia, enkä ollut varma onnistuisinko aikeissani. Lopulta kesän lähestyttyä hylkäsin koko haaveen ja siirsin pohdinnat syksypuolelle. Silloin sainkin sopivasti yhteydenoton Panapufalta. Sovimme jättineulepeitteen yksityiskohdista ja oma peitteeni on kooltaan 120x120cm harmaa perusneulepeitto. Koko voi tuntua pieneltä, mutta mitat hämäävät, peitto on todellakin jätti.

Eikä ole Suomen kesä vielä osoittanut merkkejä siitä, että peite olisi tähän vuodenaikaan turha. Jättineulepeite on täyttä merinovillaa ja lämmin, niinpä onkin ihanaa vetäistä peitto jalkojen lämmikkeeksi sohvannurkkaan ja nauttia hetki omasta ajasta ennen töihin lähtöä tai viimeiseksi illalla. Jättineulepeittojen tai tarvittavien lankojen hinnat huitelevat aika summissa, mutta saatuani peiton käsiini ymmärrän hyvin miksi. Jättineulepeitteen materiaali on ensiluokkaista ja valmistus, vaikkakin lienee nopeaa neuloa, on myös kohtalaisen vaivalloista peitteen painon vuoksi. Tajuan myös, että itse tehden tämä ei minulta olisi onnistunut juurikin tuon painon takia, vaikka olen nähnyt todella kauniita itsetehtyjäkin peitteitä.

Oletteko te muut hurahtaneet näihin jättiläisiin? Joko sellainen löytyy kotoa tai onko se haaveissa? Minä käperryn peitteen alle taas illalla ja ihastelen luonnon kaunista vihreyttä lämpimästi sisätiloista.

Reipasta keskiviikkoa toivotellen,

allekirjoitus

*Jättineulepeitto saatu näkyvyyttä vastaan.

And just like that she’s seven

synttärit17-2 synttärit17-3 synttärit17-4 synttärit17-5 synttärit17-7 synttärit17

Eilinen täyttyi juhlahumusta, kun vietimme seitsemänsiä synttäreitä sukulaisten ja kummien voimin. Aika mahtava joukko saapui jälleen juhlistamaan I:n tärkeää päivää ja juhlat onnistuivat kaikin puolin erinomaisesti. Lapsivieraat löytävät mukavasti jo seuraa toisistaan ja aikuisten on kivaa vaihtaa kuulumisia keskenään.

Tällä kertaa meinasi hiukan puskea kylmää hikeä valmistelujen suhteen, sillä sankari itse valitsi kakuksi Kinuskikissan valkosuklaaputouskakun, jota koitin parhaani mukaan toteuttaa. Voileipäkakkuakaan en ole aiemmin tehnyt, mutta Villa H -blogista löysin ohjeen, jota uskalsin lähteä testaamaan ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää, eikä lainkaan niin työlästä kuin kuvittelin.

Tällä erää juhlinnat jatkuvat meillä peräti kolmen päivän ajan, sillä tänään vietetään varsinaista synttäriä ja sankarin toivepäivää. Huomenna juhlitaan vielä ison eskarilaisjoukon kanssa kaverisynttäreitä.

Leppoisaa sunnuntaita toivotellen,

allekirjoitus

Hetkessä elämisen taito

olohuone-3 olohuone-2 olohuone-4 olohuone

Meillä vietetään pian 7-vuotissyntymäpäiviä ja tässä kohtaa alkaa äitinä miettiä väkisinkin sitä, miten aika on jälleen kulunut näin nopeasti ja miten lapsi kasvaa silmissä, itsenäistyy ja oppii uusia taitoja. Koulun alku häämöttää jo lähellä ja omat taidot pääsevät todelliseen testiin, miten pienet siivet kantavat? Samaan aikaan, kun tuntee ylpeyttä jokaisesta uudesta askeleesta, kulkee vierellä haikeus ja ikäväkin. Ikävä sitä pientä palleroa, joka ei halunnut olla äidistä erossa hetkeäkään, kun nyt mennään tukka hulmuten uusiin seikkailuihin kavereiden kanssa. Osasinko elää hetkessä, otinko jokaisen muiston talteen sydämeeni, eikä vain kameran muistitikulle?

Vaikka viime viikolla harmitti, että balettiesitystä ei saanut kuvata tai taltioida itse, ei tällä hetkellä harmita yhtään. Esitys ja hetki menee niin nopeasti ohi, että kameran takana heiluessa en olisi taltioinut suloista esitystä muistiini. Nyt muistan esityksen sellaisena kuin se oli ja tuskin heti unohdankaan.

Myönnän, että minulle on vaikeaa pysähtyä ja nauttia hetkestä. En osaa istua sohvalla ja vain olla, tämä tärkeä taito katosi jossain kohtaa kaiken tekemisen ja suorittamisen alle. Nyt lienee erinomainen aika alkaa harjoittaa joutenoloa ja hetkeen pysähtymistä, etteivät vuoden vain vieri ohi yhtenä puurona. Olisi kivaa kuulla, mitkä ovat sinun keinosi rauhoittua ja pysähtyä nauttimaan ohimenevistä hetkistä vai käykö se kenties itsestään?

Ihanaa lauantaita toivotellen,

allekirjoitus