And just like that she’s seven

synttärit17-2 synttärit17-3 synttärit17-4 synttärit17-5 synttärit17-7 synttärit17

Eilinen täyttyi juhlahumusta, kun vietimme seitsemänsiä synttäreitä sukulaisten ja kummien voimin. Aika mahtava joukko saapui jälleen juhlistamaan I:n tärkeää päivää ja juhlat onnistuivat kaikin puolin erinomaisesti. Lapsivieraat löytävät mukavasti jo seuraa toisistaan ja aikuisten on kivaa vaihtaa kuulumisia keskenään.

Tällä kertaa meinasi hiukan puskea kylmää hikeä valmistelujen suhteen, sillä sankari itse valitsi kakuksi Kinuskikissan valkosuklaaputouskakun, jota koitin parhaani mukaan toteuttaa. Voileipäkakkuakaan en ole aiemmin tehnyt, mutta Villa H -blogista löysin ohjeen, jota uskalsin lähteä testaamaan ja täytyy sanoa, että oli kyllä hyvää, eikä lainkaan niin työlästä kuin kuvittelin.

Tällä erää juhlinnat jatkuvat meillä peräti kolmen päivän ajan, sillä tänään vietetään varsinaista synttäriä ja sankarin toivepäivää. Huomenna juhlitaan vielä ison eskarilaisjoukon kanssa kaverisynttäreitä.

Leppoisaa sunnuntaita toivotellen,

allekirjoitus