Jättineulepeitto

Jättineulepeitto saatu @Panapufa

jättineulepeitto-3 jättineulepeitto jättineulepeitto-2

Jännää miten tämä jättineulepeite on kummitellut mielessäni yli vuoden verran ja miten jännittävää oli availla jättikokoista pakettia, jossa se viimein pari viikkoa sitten saapui. Peite on juuri niin ihana kuin olin kuvitellutkin tai ehkäpä jopa ihanampi – niin ja todella painava!

Mutta miten kaikki sai alkunsa? Reilusti yli vuosi sitten aloin kiinnittää huomiota ulkomaisilla Instagram tileillä vilahteleviin isokokoisiin neulepeittoihin. Aloin pian tutkiskella lankavalikoimaa, sillä ensimmäisenä tuli mieleen tehdä jotain vastaavaa itse, tuskinpa peitteitä kotimaasta olisi silloin vielä saanutkaan. Enpä löytänyt myöskään jättilankoja, joskin hartaan googlailun seurauksena ja annettuani ajan kulua alkoi myös jättilankoja löytyä. Viime syksynä jättineuleita alkoikin löytyä jo joka toisesta Instatilistä ja pyörittelin asiaa edelleen, sillä langat ovat hintavia, enkä ollut varma onnistuisinko aikeissani. Lopulta kesän lähestyttyä hylkäsin koko haaveen ja siirsin pohdinnat syksypuolelle. Silloin sainkin sopivasti yhteydenoton Panapufalta. Sovimme jättineulepeitteen yksityiskohdista ja oma peitteeni on kooltaan 120x120cm harmaa perusneulepeitto. Koko voi tuntua pieneltä, mutta mitat hämäävät, peitto on todellakin jätti.

Eikä ole Suomen kesä vielä osoittanut merkkejä siitä, että peite olisi tähän vuodenaikaan turha. Jättineulepeite on täyttä merinovillaa ja lämmin, niinpä onkin ihanaa vetäistä peitto jalkojen lämmikkeeksi sohvannurkkaan ja nauttia hetki omasta ajasta ennen töihin lähtöä tai viimeiseksi illalla. Jättineulepeittojen tai tarvittavien lankojen hinnat huitelevat aika summissa, mutta saatuani peiton käsiini ymmärrän hyvin miksi. Jättineulepeitteen materiaali on ensiluokkaista ja valmistus, vaikkakin lienee nopeaa neuloa, on myös kohtalaisen vaivalloista peitteen painon vuoksi. Tajuan myös, että itse tehden tämä ei minulta olisi onnistunut juurikin tuon painon takia, vaikka olen nähnyt todella kauniita itsetehtyjäkin peitteitä.

Oletteko te muut hurahtaneet näihin jättiläisiin? Joko sellainen löytyy kotoa tai onko se haaveissa? Minä käperryn peitteen alle taas illalla ja ihastelen luonnon kaunista vihreyttä lämpimästi sisätiloista.

Reipasta keskiviikkoa toivotellen,

allekirjoitus

*Jättineulepeitto saatu näkyvyyttä vastaan.