Kasvitasapaino

valkoinen olohuone valkoinen olohuone kummituspuu

Täällä alkaa olemaan olohuoneen kasvitasapaino saavutettu. Oliivipuu siirtyi olkkarin nurkkaan ja hulluilta päiviltä satuin löytämään vielä ison kummituspuun aiemman tilalle. Sitä en tiedä, miten onnistuin saamaan jo valmiiksi kuolleelta näyttävän kummituspuun hengiltä, mutta nyt on siispä entistä isompi kummituspuu ihastuttamassa lukunurkassa.

Lomasta on nautittu täysillä, vaikka osa lomasta hurahtikin maritusprosessin kimpussa, olen siirtynyt papereiden hävitykseen ja se jos mikä on antoisaa puuhaa. Silputtavaa on jo pienen kassillisen verran, vaikka vasta pari mappia on käyty läpi. Onhan me onneksi muutakin ehditty ekaluokkalaisen kanssa tekemään ja tälle päivälle on luvassa ihanaa hemmottelua ihan itselleni, kun suuntaan jalkahoitoon. Eilen täyttyi neidin pitkäaikainen toive lyhyistä hiuksista ja vaikka äidin sydäntä kylmäsi, niin kyllähän tuo melkein 20cm lyhyempi kampaus on vain tosi söpö. Sellaisia lomakuulumisia siispä täällä.

Ai niin, muistatte ehkä, kun pähkäilin ekaluokkalaisen huoneen työpisteen kanssa täällä. Varsinainen työpiste ei ole toteutumassa vielä johtuen erinäisistä muuttuvista tekijöistä, mutta onnistuimme rikkomaan hänen huoneensa työvalon pistokkeen ja niinpä sain oivan tilaisuuden tilata ainakin uuden valaisimen huoneeseen… Pian siis kuvia lastenhuoneen puolelta.

Mukavaa syysviikon jatkoa toivotellen,

allekirjoitus