Torstai on pyykkipäivä

Pienillä arkea helpottavilla asioilla on iso vaikutus mielialaan ja jaksamiseen. Pyykkihuolto ei koskaan ole kuulunut mun inhokkilistalle kotitöistä, mutta en nyt varsinaisesti myöskään hihku onnesta pyykätessäni. Meillä pyykkikone pyörii lähes jokaisena arkipäivänä, mutta torstai on siitä spesiaali tapaus, että siihen ajoittuu myös siivouspäivä, joten samalla tulee vaihdettua lakanat ja pyyhkeet, joten pyykkiäkin pestään kaksin verroin. Ihanne olisi kunnon kodinhoitohuone, jossa olisi iso pöytätaso ja kunnolla säilytystilaa. Meidän kodinhoitohuoneen virkaa hoitaa alakerran kylppäri, josta on pieni seinäpätkä hyvitetty pyykkihuollolle ja olen kyllä tästäkin pienestä tason pätkästä onnellinen, sillä se on enemmän kuin missään aiemmista kodeistani.

Koska pyykkääminen on osa pakollisia kotitöitä jokaisessa perheessä, niin miksei siitä voisi tehdä kerralla vähän mukavampaa. Iso askel tyytyväisempään pyykkääjään oli siirtyminen pyykkietikan käyttäjäksi huuhteluaineiden sijaan ja nyt puolitoista vuotta pelkästään etikkaa käyttäneenä voin vain todeta, että paluuta entiseen ei ole, enkä edes haluaisi. Lisää juttu pyykkietikasta löydät aiemmasta postauksestani. Hämmentävää silti on, miten meni näin kauan ennen kuin sain hankittua pyykkikorin. Mulla on kyllä kori ollut aikanaan käytössä, se oli silloin opiskeluaikaan, kun pesin pyykit kerrostalon pesutuvassa ja jotenkin oli puhtaat pyykit tuotava kotiin. Tämän jälkeen olen siis kantanut puhtaita pyykkejä sylissä jokaisen omaan vaatekaappiin tai liinavaatekaappiin. Meillä nämä sijaitsevat yläkerrassa ja pyykkihuolto tapahtuu alakerrassa. Voitte uskoa, että jokusen kerran olen kurkkinut viikattujen pyykkien takaa, etten kompastu mihinkään. Niinpä suoranaista iloa tuotti, kun vihdoin tajusin hankkia kauniin ja käytännöllisen Hayn pyykkikorin.

En tiedä miten onnistuin näin pitkään olemaan ilman pyykkääjän parasta apulaista, enkä ollenkaan ymmärrä miten aiheesta tuli kirjoitettua näin pitkästi, mutta pyykkääminen selvästi herättää tunteita! Millaisia tunteita se sinussa herättää? Entä kuuluuko pyykkipäiviisi etikantuoksua tai pyykkikoria vai jotain ihan muuta?

Aurinkoista helatorstaita toivotellen,

allekirjoitus