IKEA kesäilta

Olin eilen kutsuvieraana IKEAn järjestämässä kesäillassa Helsingin Allas Sea Poolilla. Miljöö jo itsessään oli aivan ihana kesäillan viettoon (ja eka kerta, kun tuolla kävin), mutta vieläkin inspiroivampi illasta tuli mielenkiintoisten puheenvuorojen ja  IKEA uutuuksiin tutustumisen myötä. Kuvissa vilahtaa muun muassa myymälöihin huhtikuussa tulleita Hjärtelig ja Industriell sarjojen tuotteita.

Keskityin kuvaamaan kauniita yksityiskohtia, sillä meitä vieraita oli sangen tiivis joukko mukana. Tykkäsin tosi paljon ekassa kuvassa näkyvistä uniikeista maljakoista, joissa jokaisen maljakon värisävy on ainutlaatuinen. Myös erikokoiset ja näköiset säkkityynyt olivat aivan ihania, tuollaisia voisi olla olkkarissa ja vaikka tyttären huoneessa löhöily- ja istumapaikkoina.

Paikalla oli paljon tuttuja bloggaajia ja muistui taas mieleen kuinka ihanaa näissä tapahtumissa on käydä myös siitä syystä, kun näkee tuttuja ja ehtii vaihtamaan kuulumisia. Oikein mukava kesän aloitus monessakin mielessä ja nyt jaksaa vielä viikon töitä ja siinä välissä monen monta juhlaa. Huomenna ihan ensimmäisenä tyttären synttärit, joista tulee juhlapostausta toivottavasti jo viikonlopun aikana.

Aurinkoa viikonloppuusi toivotellen,

allekirjoitus