Koululaisen huoneen suunnitelma

Olohuone alkaa olla sellainen kuin olin suunnitellut ja muutokseen ollaan oltu koko perhe todella tyytyväisiä. Nyt on aika suunnata katse koululaisen huoneeseen. Pohdin jo vuosi sitten koululaisen pöytää, mutta asia ei edennyt silloin, koska pulpetti toimi vielä siinä vaiheessa pöytänä. Tokaluokkalainen on kuitenkin venähtänyt sen verran hurjasti, ettei hän mahtunut enää kunnolla tekemään mitään pulpetin ääressä ja pulpetti oli turhaan viemässä huoneesta tilaa. Niinpä pulpetti on jo lähtenyt uuteen kotiin, mutta tilalle ei ole tullut mitään. Alla inspiraatiokollaasit huoneen tuleviin muutoksiin.

Tuoli Hay AAC12 FDS, Normann Copenhagen säilyttimet FDS, String System työpiste FDS

Kuten yllä kerroin, niin vuosi sitten mietin kolmen eri pöytävaihtoehdon välillä ja toisaalta hyvä, ettei silloin ryhdytty sen kummemmin viemään asiaa eteenpäin, sillä nyt suunnitelma on selkiytynyt ja olemme kallistuneet String Systemin työpistekokonaisuuteen. Päätökseen vaikuttaa estetiikan ohella suuresti se, että Stringin kokonaisuutta pystyy säätelemään tarpeen ja kasvamisen mukaan. Ja jos tytär sattuu kyllästymään työpisteeseensä, niin äiti on aina valmis ottamaan sen itselleen…

Työtuolia olen pohtinut vähintäänkin yhtä paljon kuin itse pöytää ja en ole vieläkään ihan varma mihin päädymme. Kivalta näyttää kuvassa näkyvä Hay AAC12 puisilla jaloilla, mutta toisaalta inspiraatiokuvan Vitra Eames DSR olisi hyvä valinta myös. Olen myös katsellut Artekin valkoisia tuoleja sillä silmällä, joten aika avoinna on vielä mihin päädytään sen osalta. Jonkinlaista säilytystilaa tarvitaan kynille ja tärkeimmille aarteille ja Normann Copenhagenin seinäsäilyttimet ajaisivat hyvin asiansa. Toisaalta String Systemin omat säilyttimetkään eivät olisi huono vaihtoehto.

Puinen naulakko H&M Home, Teippiteline Granit, Viherkasi IKEA, Puiset laatikot Granit, Ivar kaappi IKEA

Lisäksi olen jo pitemmän aikaa halunnut vaihtaa ison ja tilaa vievän lipaston pienempää ja sirompaan kaappiin. Toiveisiin sopiva olisi IKEAn Ivar kaappi. Ihan aluksi oli tarkoitus, että maalaisin sen seinän väriseksi, mutta nyt tuntuu, että jättäisin sen ainakin alkuun puun väriseksi. Ehtiihän sen maalailla myöhemmin, jos siltä alkaa tuntumaan. Kaapin kanssa sopisi kivasti pieni puinen naulakko laukuille ja tarpeellisille tyttöjen jutuille. String kokonaisuuteen olen ajatellut joitain säilytyslaatikoita, ettei avohyllyn ilmeestä tule liian sekava. Huoneen värimaailmaan sopisi kauniisti Granitin erikokoiset puiset säilytyslaatikot ja niinikään Granitista löytyvä teippiteline, johon mahtuu monta (kuvio)teippiä kerrallaan. Joku viherkasvikin voisi huonetta piristää vaihteeksi, sillä meillä on otettu käyttöön viikkoraha, jota kerryttää muun muassa kasvien viikottainen suihkuttelu.

Sellaisia suunnitelmia on koululaisen huoneen muutokseen. Miltä suunnitelma näyttää? Onko sinulla kokemusta lapselle sopivasta työtuolista tai String työpisteestä koululaisen käytössä?

Mukavaa torstaita toivotellen,

allekirjoitus