Ihanaa joulua!

Hupsis, oli tarkoitus ehtiä blogin puolelle moneen otteeseen joulukuussa, mutta niin vain kävi, että kaikenlainen kiire ja järjestely vei mennessään. Rakas harrastus onneksi odottaa, vaikka itseä harmittaakin pitkäksi venähtänyt tauko.

Koti valmistui jouluun vähitellen pitkin joulukuuta ja hiukan jopa haikeudella suljin kodin oven, kun lähdimme joulunviettoon. Joulun sisustus muotoutui tänä jouluna lähes pelkästään aiempien vuosien koristeiden ja sisustusesineiden ympärille. Sisustuksen keskipisteenä on tänä jouluna ehdottomasti meidän pieni kuusi, joka hurmasi söpöydellään.

Nyt kuitenkin toivottelen teille kaikille ihanaa joulua ja tunnelmallista joulunaikaa! Palataan joulun jälkeen ja uuden vuoden lupaukseksi voisin hyvin antaa blogin paluun normaaliin postaustahtiin. Ensi vuodelle nimittäin riittää juttua, siitä olen aivan varma.

Lämpöisin jouluterveisin,

allekirjoitus