Kurkistus uuden kodin eteiseen

Meidän uuden kodin eteisestä tuli oikeastaan juuri sellainen kuin täällä suunnitelmissa uumoilinkin. Vain se iso kasvi puuttuu vielä täydentämästä tunnelmaa. Juuri ennen Suomenlomalle lähtöä tajusin, että haluan vielä toisen samanlaisen juuttimaton jatkoksi eteiseen, jolloin ilmeestä tulee tasapainoisempi. Mattoasiat saavat nyt kuitenkin hetken odottaa, sillä loma. 

Kaapit – joista toinen toimii kätevästi myös istumatasona – kätkevät sisäänsä ison määrän kenkiä ja kaikenlaista eteisessä tärkeää tavaraa, kuten avaimia ja lompakot. Loput kengät löytyvät vaatehuoneesta ja ajattelinkin päivittää tähän aina kauden kengät helposti saataville. Toistaiseksi onneksi mennään vielä pitkän aikaa sandaaleilla!

Eteisen seinä jatkuu olohuoneen seinänä ja kaappien päätyyn ajattelin isohkoa viherkasvia vähän niinkuin erottamaan olohuonetta ja eteistä omiksi tiloikseen. Tilaa jää myös nojatuolille ja tällä hetkellä onkin mietinnässä millainen nojatuoli meille tulee – se on kuitenkin ihan oma lukunsa, jota voidaan pohtia myöhemmin omassa postauksessaan.

Pistorasiat ja sitä myöten valaistus on aiheuttanut hiukan harmaita hiuksia, sillä pistorasiat sijaitsevat epäkäytännöllisen korkealla (niinkuin vaikka tuossa matalamman kaapin kohdalla), niinpä eteisen valaisinkin odottaa vielä varsinaisiin hommiin pääsyä. Ensin otin hiukan stressiä keskeneräisistä asioista ja koitin saada kaiken valmiiksi reilussa kolmessa viikossa, joka ehdittiin uudessa kodissa olla ennen lomaa, mutta sitten oivalsin, että mulla tulee olemaan runsain mitoin aikaa saada kaikki valmiiksi syyskuusta eteenpäin, kun koulu alkaa. Sen jälkeen sitten nautittiinkin uima-altaan antimista täysillä.

Onneksi Suomeenkin näyttää kesä jälleen saapuneen, joten tämä viikko nautitaan lämpöisistä säistä, vai mitä. Mukava uutta viikkoa toivotellen,

allekirjoitus