Kotitoimisto

Vuosi taitaa olla sellainen sopiva aika asua uudessa kodissa, että jaksaa viedä myös ei ne niin kiireiset sisustukselliset työt loppuun. Ensin sai olohuone viimeistellymmän ilmeen ja nyt oli vuorossa työhuoneen sisustamaton nurkkaus. Työhuone ei ole ollut pitkään aikaan kuvissa, juuri siksi että siellä on ollut keskeneräistä. Oikeastaan tuo vasemmalla näkyvä nurkkaus ei missään vaiheessa oikein valmistunut sen jälkeen, kun tänne keväällä asennettiin tauluhyllyt. Alkuun stressasin keskeneräistä näkymää, mutta sittemmin koko juttu unohtui. Oikeastaan puuttuvat palaset olivat koko ajan olemassa lukuunottamatta tuota valaisinta, ne vain eivät olleet löytäneet omaa paikkaansa.

Tämän nurkkauksen muutos toteutui siispä kotoa jo löytyneillä sisustusjutuilla. Paperivalaisimen tilasin, vaikka alkuun ajattelin, että emme pieneen huoneeseen tarvitse kolmatta valaisinta, kun työpöydän valaisin on kirkas ja on tähän asti toiminut hyvin ainoana kunnon valon lähteenä. Uusi valaisin tuo kyllä valon lisäksi mukavaa pehmeyttä huoneeseen, sillä nyt saattaa valon napsaista päälle illalla, vaikka huoneessa ei oltaisikaan. Valaisimen valinta tuotti hiukan päänvaivaa, koska tässä huoneessa ei ole kattopistoketta ollenkaan, joten valaisin on töpselissä, joskin toimii onneksi katkaisijasta. Erikoisia ratkaisuja näissä amerikanasunnoissa…

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytynäinen työhuoneen rauhalliseen ilmeeseen ja toimivuuteen. Meillähän tämä pieni huone toimii myös vierashuoneena, joten yhtään mitään isompaa tänne ei voisi laittaakaan. Seuraavia vieraita saamme kyllä varmasti tovin odotella, sillä täällä ei näytä virukselle olevan loppua lähiaikoihin.

Ihanaa kesäkuun viimeistä toivotellen,

allekirjoitus

Olohuoneen katseenvangitsijat

* Printti saatu Instagram yhteistyönä

Musta tuntui ihan joululta pari päivää sitten, kun sekä vuosia haaveissa ollut iso ja rouhea Muubsin ruukku että jättiprintti saapuivat samana päivänä postin mukana. Olohuone otti samalla harppauksen kohti sisustetumpaa suuntaa. Olinhan ehtinyt pähkäillä tätä seinustaa meidän pitkänmallisessa olohuone- ja keittiötilassa peräti vuoden päivät. Nyt vihdoin tuntuu, että sisustus on tältäkin osin loksahtanut paikalleen.

Mä tykkään tästä muutoksesta hurjan paljon, tästä tuli heti mun lempinäkymä ja se on hyvä se, sillä tämä kohta näkyy oikeastaan lähes joka paikkaan meidän olohuoneessa. Enää en tuota seinänpätkää katsellessa mieti, että jotain se kaipaisi, mutta mitä. :D

Lisäksi huone jakautuu mun mielestä nyt myös selkeämmin omiksi alueikseen, vaikka tuo iso kasvikin jo auttoi asiaa. Enää onkin etsinnässä sopiva ruukku, sillä tämähän on aivan liian pieni, mutta vielä vain ei ole löytänyt sopivaa. Mitä tykkäät, onko onnistunut muutos?

Toivottavasti juhannus sujui mukavissa merkeissä! Me vietetiin juhannusaatto rannalla ja muuten on kotoiltu. Ihanaa uutta kesäviikkoa toivotellen,

allekirjoitus

Ensimmäinen vuosi USAssa

Päivälleen vuosi sitten saavuttiin väsyneinä, mutta onnellisina ja jännittyneinä uuteen kotiin uudelle mantereelle ja aloitettiin seikkailu tuntemattomaan. Ja kovasti puhuin meidän muutosta seikkailuna, mutta en osannut edes arvata millainen seikkailu tästä vuodesta oikein kehkeytyykään. Vuosi on tarjonnut tavallista arkea, huikeita paikkoja ja tapahtumia, suurta epävarmuutta, säälimätöntä tylsyyttä (lock down) ja päälimmäisenä kuitenkin suurta kiitollisuutta siitä, että uskallettiin ottaa tämä askel ja löytää itsemme pienestä kaupungista USAn itärannikolta.

En voi tarpeeksi allekirjoittaa kuinka onnellisia ollaan, että tyttärellä kaikki sujui niin hyvin alusta lähtien. Tyttären kautta tutustuimme myös ihanaan perheeseen, jossa riittää samanmielistä seuraa koko meidän perheelle, kuinka voikaan löytyä niin mutkaton perhe, joka on vieläpä käynyt Suomessa ja tykkää Suomesta. Taisi olla tähdet kohdillaan.

Eihän tämä vuosi toki ole pelkkää ihanuutta ollut, sama arki pyörii täällä kuin Suomessakin ja joissain asioissa niin paljon hankalampana. Vasta nyt voin sanoa alkavani olla sinut kaasu-uunin kanssa. Nykyisin isompi osa keitoksista onnistuu kuin epäonnistuu ja se tuntui alkuun mahdottomalta saavutukselta. Myös ruoka on monipuolistunut alun haparoinnin jälkeen, kun ainoa varma ruoka oli makaronilaatikko. Ruokakaupassakäynti ei ole enää samanlainen tunteja kestävä hykerryttävä seikkailu kuin se oli alkuun (tai no sanotaan, että kun en ole yli 3kk käynyt kaupassa, niin mahtaa se aikamoinen seikkailu olla taas ensimmäisillä kerroilla). Jalkakäytävien olemassaolo ei herätä suurta kiitollisuutta, eikä autolla ajo nosta pulssia ääripäähän. Uima-allaskin tuntuu normaalilta ja asiaankuuluvalta, vaikka siitä olenkin todella onnellinen. Se että roskat haetaan oven takaa on ihan normaalia (kuka nyt roskikselle jaksaisi kävellä) ja se, että ollaan ainoita ulkoilijoita sade/lumisade/jääkeleillä ei herätä enää tunteita suuntaan tai toiseen. Arki on astunut vahvasti kuvaan.

Suurimpia vastoinkäymisiä olivat syksyn jatkuvat sairastamiset. Jossain kohtaa alkoi tuntua siltä, että tekisi vain mieli luovuttaa. Jos ottaisi tyttären kotikouluun, niin sairastaminenkin loppuisi. Ja kun kotikoulusta sitten tulikin totta (hyvä, että sekin kortti tuli käännettyä) tajusin, ettei minusta ole kotikoun opettajaksi pitkällä tähtäimellä. Tajusin myös, että tyttäreni oikeasti viihtyy koulussa todella hyvin ja hänellä on siellä kiva kaveriporukka ja kannustavia opettajia. Odotamme molemmat innolla koulun alkua ja toivomme, että normaaliin palataan jälleen syyskuussa. Sinne hän solahti, amerikkalaiseen koulumaailmaan, paljon paremmin kuin uskalsimme ikinä toivoa.

Kyllä me kaivataan myös Suomea, eniten tietysti läheisiä, mutta välillä tuntuu, että olisi aika siistiä puhua suomea, hoitaa kaikki asiat ihan sillä omalla kielellä, eikä miettiä vaikka ennen lääkäriin menoa mitä mahdollisia uusia sanoja voi tarvita. Tai että ruokakaupassa myytäisiin juuri sitä herkkua mitä tekee mieli. Välillä huonona päivänä kaipaa sitäkin, ettei kukaan tervehdi ja hymyile, vaikka se kyllä saa heti paremmalle tuulelle, kun ohikulkija tervehtii. Luontoa ei ole ollut erityisesti ikävä, sillä sitä meillä on tarjolla ihan omasta takaa ja kuinka monipuolista luontoa ja eläimiä täältä löytyykään, olen aivan ihastunut meidän metsäretkiin. Julkiset kulkuvälineetkin olisi aika mukavia, mutta onneksi autoilu sujuu jo kivasti itseltäkin.

Positiiviset vie ehdottomasti voiton tässä vertailussa. Jos ei koronan aiheuttamaa epävarmuutta ja poikkeustilaa lasketa, niin vuosi on mennyt todella hyvin. Kokonaisuudessaan paremmin kuin ajattelin. Ja tuntuu siltä, että olemme juuri siellä, missä meidän kuuluukin olla. Siitä on kutakuinkin tasan kolme vuotta, kun kävimme ensimmäisen kerran lomamatkalla Floridassa ja lentokoneessa sanoin miehelle, että joko me tykätään Amerikasta niin paljon, että halutaan muuttaa sinne tai sitten ei tykätä ollenkaan, eikä mennä enää käymään toiste. Voitte päätellä miten on asian laita.

Mulla on ollut mielessä toteuttaa haastattelu tyttärelle siitä miltä hänestä tuntuu asua täällä. Vastaukset sain hyvinkin napakasti, niinkuin kymmenenvuotiaalta voi olettaa (varsinkin kesken tärkeän askartelun).

Mikä on parasta täällä? On lämmintä ja kivoja kavereita.

Mitä kaipaat Suomesta eniten? Kaikkia sukulaisia ja ruokia.

Mikä on erilaista täällä verrattuna Suomeen? Täällä ei ole paljon kävelyteitä, ruoka on erilaista.

Mitä toisit tänne Suomesta? Mummit ja papan.

Mitä ruokaa kaipaat Suomesta? Karjalanpiirakoita, vihreitä kuulia ja Kotipizzaa.

Mikä on lempiruokasi Amerikassa? Hot dog ja grillattu maissi, äidin tekemät quesadillat ja sushi.

Missä syöt mieluiten (jos ei kotona)? Taco Bell, KFC, Arby’s

Mikä on ollut mielenkiintoisin paikka, jossa olet käynyt USAssa? Ehdottomasti Las Vegas.

Mitä aiot tehdä ensimmäiseksi Suomessa? Syön varmaan Kotipizzaa.

Mitä eroa on Amerikkalaisessa ja Suomalaisessa koulussa? Täällä on koulubussi, yksi lyhyt välitunti päivässä ja omat eväät lounaalla.

Mikä meidän kodissa/asuinalueessa on parasta? Isot huoneet, kokolattiamatto ja uima-allas.

Ihanaa kesäkuun alkua toivotellen,

allekirjoitus