Parveke siirtyi kesäaikaan

Ja tähän voisi todeta, että jo oli aikakin! En tiedä mikä jarrutti eniten tämän kevään parvekkeen siivousta ja laittoa, oliko se korona vai kenties poikkeuksellisen viileä alkukevät vai se fakta, etten ole käynyt missään kaupassa lähes kahdeksaan viikkoon. Oli niin tai näin, helteisen viikonlopun aikana päätin, että nyt kasvosuojain esille ja mars kauppaan, kasveja on saatava, jotta parvekkeella viihtyy. 

Valitsin kauppareissun ajankohdaksi sunnuntai-illan ja aika rauhallisissa merkeissä sain kasveja valita. Ja siis erittäin rauhallisissa oikeastaan, sillä parkkiksella odottaneet mies ja tytär kehuivat, että mulla meni reissussa pari tuntia. Eikä ihme, voitteko kuvitella kuinka ihanaa oli kierrellä lähes tyhjiä käytäviä ihan rauhassa itsekseen pari tuntia, edellisestä kauppareissusta kun on tosiaan se pari kuukautta. Vähän niinkuin entisaikaan olisi päässyt kampaajalle ja jalkahoitoon samana päivänä.

Viime kesästä viisastuneena valikoin kaikki muut, paitsi muratit sellaisista kasveista, joiden pitäisi viihtyä auringossa koko päivän. Viime kesänähän kävi niin, että jouduttiin laittamaan parit kasvit kesän aikana, kun edelliset kuolivat helteisiin. Saa nähdä onnistuinko nyt paremmin.Tämä on tällaista kokeilevaa hortonointia, sillä mikään aiemmin hyväksi havaittu ei päde täällä. Vakiosuosikkini eivät viihdy sitten ollenkaan helteisellä parvekkeella ja syystä tai toisesta täällä ei myöskään innostuta valkoisesta niin paljon kuin Suomessa. Niinpä valkoisena sain tällä kertaa lumihiutaletta ja tulikruunua. Mun oli myös pakko ottaa testiin pampaheinää, vaikka viime kesänä heinät ei toimineet ollenkaan, katsotaan mitä tulee.

Viikon verran vielä pitäisi olla poikkeuksellisen viileää säätä täällä meillä, mutta sitten pitäisi vihdoin olla säännöllistä hellettä, sitä odotellessa. Onneksi on parveke nyt siinä kunnossa, että siitä voi nauttia, kunhan sää taas suosii.

Mukavaa toukokuun alkua toivotellen,

allekirjoitus