Olohuoneen katseenvangitsijat

* Printti saatu Instagram yhteistyönä

Musta tuntui ihan joululta pari päivää sitten, kun sekä vuosia haaveissa ollut iso ja rouhea Muubsin ruukku että jättiprintti saapuivat samana päivänä postin mukana. Olohuone otti samalla harppauksen kohti sisustetumpaa suuntaa. Olinhan ehtinyt pähkäillä tätä seinustaa meidän pitkänmallisessa olohuone- ja keittiötilassa peräti vuoden päivät. Nyt vihdoin tuntuu, että sisustus on tältäkin osin loksahtanut paikalleen.

Mä tykkään tästä muutoksesta hurjan paljon, tästä tuli heti mun lempinäkymä ja se on hyvä se, sillä tämä kohta näkyy oikeastaan lähes joka paikkaan meidän olohuoneessa. Enää en tuota seinänpätkää katsellessa mieti, että jotain se kaipaisi, mutta mitä. :D

Lisäksi huone jakautuu mun mielestä nyt myös selkeämmin omiksi alueikseen, vaikka tuo iso kasvikin jo auttoi asiaa. Enää onkin etsinnässä sopiva ruukku, sillä tämähän on aivan liian pieni, mutta vielä vain ei ole löytänyt sopivaa. Mitä tykkäät, onko onnistunut muutos?

Toivottavasti juhannus sujui mukavissa merkeissä! Me vietetiin juhannusaatto rannalla ja muuten on kotoiltu. Ihanaa uutta kesäviikkoa toivotellen,

allekirjoitus