Pienin askelin kohti jouluista sisustusta

Tänä vuonna meidän koti on vasta alkanut ottaa ensimmäisiä askeleita jouluiseen suuntaan. Vielä meiltä ei löydy joulukuusta, vaikka siitä oli viime vuonna ehditty nauttia tässä vaiheessa jo useampi viikko. Toisaalta kausivaloja sen sijaan löytyy sekä sisältä että parvekkeelta jo runsaasti, ja täytyykin sanoa, että nautin niiden tuomasta tunnelmasta iltaisin kovasti. Kranssit pääsivät koristamaan parvekkeen ovia ja kuten aiempiniakin vuosina, on tänäkin jouluna tarkoitus askarrella kranssi eucalyptuksen oksista.

Täällä Amerikassa on tapana alkaa laittamaan joulua esiin kiitospäivän jälkeen, joskin tänä vuonna olen nähnyt jo monesta ikkunasta joulukuusia. Itsekään en pidä kiitospäivää mitenkään hallitsevana aikatauluna, vaan joulua tulee laitettua juuri siinä aikataulussa, mikä itselle sopii.

Meillä on jo kolmatta joulua peräkkäin sama huonekuusi ja se on säilynyt hyvin myös pitkien kesälomien ajan. Kasvanut tämä pikkukuusi ei kyllä juurikaan ole parin vuoden aikana. Onko sinulla joitain perinnekasveja tai -kukkia, mitä haluat jouluksi? Itse koitin kasvattaa hyasinttia sipulista, mutta kun siinä ei alkanut näkymään elonmerkkejä tajusin alkaa selvittämään asiaa. Ja sanotaan nyt vaikka näin, että ei ole hyasinttia valitettavasti tulossa meille tänäkään jouluna. Täällä päin esimerkiksi helmililja on hassusti joulukukka ja itse taas en osaa sitä kuvitella tähän aikaan vuodesta. Amarylliksen olen sentään onnistunut saamaan joka vuosi ja nytkin sellainen on odottamassa valmiina.

Palailen pian pienen muutoksen kanssa blogin pariin, joten kuullaan taas pian! Mukavaa marraskuista viikkoa toivotellen,

allekirjoitus