Taululöytö tuo särmää olohuoneen ilmeeseen

Mun on tehnyt pitkään mieli isoa abstraktia taulua seinälle. Alunperin oli tarkoitus toteuttaa taideteos itse, mutta jostain syystä projektia tuli lykättyä aina vain eteenpäin. Nyt muuton lähestyessä siirsin lopulta ajatuksen pitkälle tulevaisuuteen. Sattumalta kävikin niin, että törmäsin tähän teokseen, enkä sitten pystynytkään jättämään sitä hankkimatta. Tämä meille kotiutunut taulu tuntui heti omalta niin värimaailmansa kuin kokonsakin puolesta.

Olin ensin ajatellut, että en laita taulua enää seinälle tässä kodissa. Pian kävi selväksi, että jo säilyttämisen kannaltakin on helpompaa laittaa taulu seinälle kuin koittaa keksiä sille sopivaa säilytyspaikkaa. Printit saivat siis väistyä ja taulu tuli niiden tilalle olohuoneen seinälle. Silmä on jo tottunut olkkarin uuteen ilmeeseen ja olen todella tyytyväinen valintaani. Taulun sävymaailma on sellainen, että uskon sen sopivan hyvin myös tulevan kodin seinälle.

Ei ole ollenkaan poissuljettu ajatus, että maalaisin itsekin taidetta tulevan kodin seinille, mutta olen tosi tyytyväinen tähän heräteostokseen. Uskon, että tämä kulkee pitkään matkassa ja päätyy kivalle paikalle uudessa kodissa. Oletko sinä innostunut maalaamaan itse taidetta seinille? Mulla on Pinterest kansioon päätynyt jos vaikka mitä ideoita tulevan inspiraation varalle.

Leppoisaa loppuviikkoa toivotellen,

allekirjoitus