Maassa maan tavalla – mikä ihmetyttää USAssa?

No oikeasti monikin asia ihmetyttää ja toisaalta nyt, kun on jo hetken ehtinyt tottua erilaisiin tapoihin, niin osaan niistä suhtautuu olankohautuksella. Näin talven kourissa (tai kevään kynnyksellä, mistä voi tietää) olen jälleen hämmästellyt montaa asiaa, jotka ovat takuulla toisin USAssa kuin Suomessa (menemättä kuitenkaan sen syvemmälle poliittisiin tai kansallisiin kysymyksiin). Alla pari hämmentävää huomiota.

Pahimpinakin viimapäivinä, kun itse kietoudun lämpimään untuvatakkiin ja huiviin niin että vain nenä näkyy, mitä tekee paikallinen? En muista, että olisin tähän mennessä nähnyt hanskoja tai lapasia vielä kertaakaan, pipoja olen nähnyt jokusen, takkeja alkaa olla jo useammilla, lämpimät kengät sen sijaan ovat hyvinkin yleisiä ja niitä saattoi näkyä jo lokakuussa, jolloin itse saatoin lämpimänä päivänä kulkea vielä sandaaleissa. Sen sijaan olen nähnyt viimeksi eilen pari koululaista poistumassa shortseissa pyörällä koulusta (kukaan ei sentään ollut eilen t-paidassa, mikä sekin on ihan yleistä). Pienetkin lapset voivat hyvin olla ilman pipoja, hanskoja ja takki auki tuulessa ja tuiverruksessa. Aikuiset sitten tietysti ovat oma lukunsa, mutta tuntuvat pärjäävän hupparilla tai kevyellä takilla säällä kuin säällä tai jos laittavat talvitakin päälle, niin se on tietenkin auki. Ja sitten olen minä; hassu suomalainen, jolla on untuvatakkia, ulkohousuja, pipoja, hanskoja jne. ja pakotan vielä lapsenikin käyttämään kunnon vaatteita talvella…

Toinenkin hämmentävä asia liittyy talveen ja säihin, joskin olen alkanut hiukan ymmärtää paikallista ajattelutapaa, siis hiukan. Meillähän täällä koulut ovat kiinni, mikäli on lunta, jäätä tai vaarana, että on lunta tai jäätä. Siinä mielessä ymmärrän hyvin asiaa, sillä eihän nyt kukaan järkevä oikeasti halua lähteä ajamaan kesärenkailla talvisäähän, ei ainakaan bussilastillinen lapsia kyydissä. Säillehän kukaan ei mahda mitään, mutta tuntuu hämmentävältä miten sekaisin kaikki meneekään heti, jos sää alkaa näyttää uhkaavasti talviselta. Viestejä tulee koululta ja yleensä viestit tulevat useampana kappaleena, lisäksi tulee varoituksia vaarallisesta ajosäästä, mikäli sattuu olemaan harrastusilta, niin toki tulee viestiä myös sieltä suunnalta. Ja sitten mietin millaisessa säässä kotimaassa on hoidettu asiat, välillä vetäen huppua syvemmälle silmien eteen ja välillä (minun tapauksessa harvemmin) kiitellen vaihtuvia säitä ja vuodenaikoja. Pidän kirkkaana mielessä, että täällä talvi on onneksi lyhyt riesa vain ja kevät on askeleen päässä…

Vieraanvaraisuus ja kohteiliaisuus on lyönyt minut ällikällä ja tämä positiivisessa mielessä. Yläkerran perhe on tuonut jo useamman kerran meille leipomuksia ja hämmentävintä oli, että he olivat halunneet kokata jotain suomalaista ruokaa sen jälkeen, kun tutustuivat meihin. Olivat sitten valinneet kaalikääryleitä tehtäväksi ja toivat niitä innoissaan maistiaisiksi, en edes osaa kuvitella mikä työ kääryleissä on ollut… Apua saa, jos vain pyytää ja useimmiten ihan pyytämättäkin ja myös täysin vierailta ihmisiltä. Kun tulimme joululoman vietosta kotiin, oli oven edusta täynnä kortteja, suklaita ja pieniä muistamisia naapureilta. Seuraavana päivänä samainen yläkerran perheen äiti toi meille joulukukan, jonka oli ottanut meidän ovelta hoitoonsa siksi aikaa, kun olimme reissussa, ettei se kuole. Vetäytyvä suomalainenkin muistaa jo toivotella iloiset tervehdykset niin tutuille kuin vieraillekin koulumatkalla, kävelylenkillä, salilla ym. Kohteliaisuudet, joita paikalliset osaavat sopivissa väleissä heittää ovat vielä harjoitteluasteella allekirjoittaneella.

Kuulin juuri Suomen postikonttoreiden lopettamisista ja täytyy sanoa, että tässä kohtaa olen onnellinen toimivasta postiverkostosta täällä. Postin kulkunopeuteen kantaaottamatta (välillä toimii nopeasti ja välillä hitaasti), niin plussaa on ainakin se, että postit tuodaan parhaassa tapauksessa kotioven taakse. Pisimmilläänkin joudun postit hakemaan postilaatikolta, jonka yhteydessä on hiukan isompia paketteja varten omia lokeroitaan. Samaisella postilaatikolla voin lähettää omat kortit ja kirjeet ja hiukan isommat lähetyksetkin voin jättää kävelymatkan päässä olevaan laatikkoon (sikäli mikäli näillä hinnoilla raaskisin jotain lähettää vaikkapa Suomeen). Postit jaetaan kuutena päivänä viikossa ja erityismainnan saa supersuloiset postiautot, jotka muistuttavat Postimies Paten autoa. :D

Kun on tottunut hoitamaan asioita paljon netissä ja omatoimisesti, on tämä kaikenlaisten paperien täyttö ja eri paikoissa ravaaminen ollut välillä hämmentävää. Onneksi se on vähentynyt alun jälkeen ja ilmeisesti pystyn esimerkiksi varaamaan itselleni seuraavan kampaaja-ajan ihan netistä nyt oltuani jo kerran asiakkaana, vau! Papereista emme silti pääse eroon, sillä täällä kaikki tiedotteet (ja niitä on paljon) tulevat esimerkiksi koulusta paperisina. Välillä näytän varmasti voipuneelta, kun tytär ojentaa minulle jälleen uutta paperipinoa, jossa saattaa olla viisikin eri tiedotetta, joihin ainakin osaan täytyy reagoidakin. Ensimmäisiä en olisi edes jaksanut lukea syyskuussa, mutta nyt on jo harjaantunut sen verran, että nopeasti tietää mitkä ovat tärkeitä meille ja mitkä voi viskata saman tien kierrätykseen…

Jos Suomessa rahapussini oli täynnä kortteja, niin täällä niitä on kyllä ihan joka lähtöön. Eikä pelkästään eri firmojen kortteja, vaan esimerkiksi pankki- ja luottokortit ovat täällä erilliset kortit. En tiedä miksi, mutta tämä ärsyttää minua erityisen paljon. Tuntuu turhauttavalta pitää kahta eri korttia muutenkin pienessä rahapussissa. Mies on ilmeisesti (pian vuoden täällä jo asuttuaan) tullut siihen lopputulokseen, että se on jopa hyvä, että kortit ovat erilliset. Minulla on vielä vähän matkaa siihen tyytyväisyyteen. Onneksi osaan liikkeistä tarvitaan vain puhelinnumero, eikä tarvitse ottaa erillistä kanta-asiakaskorttia käyttöön, tämä sopii mulle paljon paremmin.

Lääkärikäyntejä avasinkin jo aiemmin (kunnon sairastelukierteen ollessa päällä), mutta edelleen on hämmentävää, kun et voi tietää yhtään kuinka pitkään lääkäriä oikein odotetaan. Hoitaja tulee kutsumaan huoneeseen (on muuten mielenkiintoisia muunnoksia kuultu tyttären nimestä…), jonka jälkeen tehdään normaalit mittaukset ja punnitukset (ihan joka kerta, vaikka oltaisiin oltu edellisellä viikolla samassa paikassa) ja sen jälkeen jäädään huoneeseen odottamaan lääkärin saapumista. Pahimmillaan on odotettu puolisen tuntia ja itse olin vissiin sen verran kipeän oloinen, että lääkäri saapui parissa minuutissa. Lääkäri ja sairaanhoitaja siis vuorottelevat ja itse potilas pysyy samassa huoneessa koko käynnin ajan. Nyt kun tämän tietää, niin onhan se ihan mukavaa, ettei potilasta juoksuteta edestakaisin, vaan labratulokset, reseptit ym. odotellaan omassa huoneessa.

Sellaisia hämmennyksen aiheita täällä tällä kertaa, vinkkaa ihmeessä, jos tuli mieleen muitakin, näitä nimittäin varmasti riittää! Kuvituksena toimivat tällä kertaa sääaiheiset kännykkäräpsyt ja ensi kerralla sitten taas jotain muuta.

Kivaa iltaa toivotellen,

allekirjoitus

Puoli vuotta USAssa – plussat ja miinukset

Pian alkaa olla puoli vuotta siitä, kun jätimme Espoon kodin avaimet uusille omistajille ja suljimme neljä vuotta kotinamme toimineen paritalon oven viimeisen kerran. Olenko kaivannut takaisin? Rehellisesti sanottuna en. Koti oli kyllä lähes täydellinen, olihan se itse muokkaamani siinä määrin kuin se talopaketissa oli mahdollista. Parasta kodissa oli rauhallinen sijainti ja se valon määrä, mikä tuli kolmeen ilmansuuntaan olevien isojen ikkunoiden, sekä vaalean parkettilattian yhdistelmästä. Aikalailla sisustusbloggaajan unelma ”työpaikka” sanoisin, edes syksyn pimeinä kuukausina en joutunut painimaan järin suurten ongelmien kanssa mitä valoisuuteen tulee, sillä sitä kuitenkin tuli aina jostain suunnasta.

Mutta hypätään takaisin aiheeseen. Kesäkuun alussa jätimme kotimaan taakse ja uusi seikkailu alkoi. Kulttuurishokki olisi ehkä ollut isompi, ellemme olisi ehtineet viettää USA:ssa aikaa jonkin verran jo aiemmin lomillamme (parin edellisvuoden aikana olimme reissanneet USA:ssa yhteensä lähes kolme kuukautta). Ja voihan se vielä vaikka iskea kuinka kovana, joskin itsestäni alkaa tuntua, että meidän elämä on aika arkista tällä hetkellä, ei todellakaan katsella uutta kotimaata vaaleanpunaisilla laseilla, mutta ei tehdä sitä myöskään Suomen suuntaan. Kurkataan siis mikä ottaa päähän ja mikä on mallillaan täällä.

+ Sää; kaikki mut tuntevat tietää, että rakastan lämmintä ja aurinkoa. Ei sitä toki joka päivä ole täälläkään tarjolla ja viileääkin on luvassa (ehkä jopa lunta), mutta sadepäivät ovat täällä poikkeuksia, aurinkoinen päivä on se normaali. 

+ Pitkä kesä; mun mielestä kesä jatkui lokakuun loppuun asti ja sää puhuu kyllä samaa kieltä mun kanssa, lämpötilat huitelivat +25° läpi kuun.

+ Valoisuus; tätä ei varmasti tarvi juuri selitellä ainakaan marraskuiseen Suomeen, mutta kyllä vain on valoisuudella ja auringolla suuri vaikutus energiatasoihin ja hyvinvointiin.

+ Ihon parempi kunto; tämä liittyy selkeästi kahteen edelliseen, mutta täällä ei ole ollut ongelmia kuivan ja halkeilevan ihon kanssa ja siitä jos mistä nautin. Talvisin olin Suomessa jopa ärtynyt, kun en voinut juuri vedellä läträtä.

+ Koti ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat aivan loistavat, asumme pienessä kerrostalossa nimenomaan minun toiveestani, toivelistalla oli uima-allas ja kuntosali, jotka molemmat löytyvät hyvin ylläpidetystä yhteisöstä.

+ Ihmisten kohteliaisuus; vaikka amerikkalaisten sanotaan olevan pinnallisia ja osa sitä varmasti onkin, niin on paljon mukavampaa, kun sinua tervehditään, pyydetään päästä ohi, pyydetään anteeksi ja kysytään kuulumisia kuin että kyynärpäätaktiikalla ja minä ensin ihmisjoukon läpi…

+ Vihreys, luonto ja sen monipuolisuus; luonto on toki Suomessakin ihan ykkösenä, mutta täällä on positiivisesti yllättänyt luonnon monipuolisuus, puita ja pensaita on upeasti monissa eri väreissä ja sävyissä ja luontoon pääsee helposti merkityille reiteille. Miinuksena on jokamiehen oikeuksien puuttuminen eli ihan minne tahansa metsään (ja ainakaan kenenkään omistamaan metsään) ei ole mitään asiaa.

+ Tätä olen ennenkin iloinnut, mutta lyhyet välimatkat kiinnostaviin suurkaupunkeihin ovat rikkaus, mukavan matkan päästä löytyy Washington DC, Philadelphia ja vielä New York kirsikkana kakussa. Ja näihinhän ei kyllästyisi varmasti koskaan. Aina tekee mieli päästä käymään uudelleen, kun näkemistä ja tekemistä on vain niin paljon.

+ Uudet ulottuvuudet matkailuun ja uusiin paikkoihin tutustumiseen; täältä on helppoa tutustua  Pohjois-Amerikan kohteisiin, Karibiaa unohtamatta, lentomatkat ovat lyhyitä (joskin kohtalaisen kalliita) ja viime kesän reissu länsirannikolle oli unohtumaton kokemus.

+ Helppous; täällä on moni asia mietitty ja tehty mahdollisimman helpoksi, noutoruokaa saa ihan joka makuun ja mielitekoon, useimmiten drive in kaistalta (myös kirjastossa ja pankissa on drive in…), asunnot ovat isoja (joskin ainakin vanhemmat myös epäkäytännöllisesti suunniteltuja) ja tilaa riittää, ruokaostoksilla ei tarvitse itse pakata kasseja ja ylipäätään henkilökuntaa on joka paikassa huomattavasti enemmän saatavilla kuin mihin on kotimaassa tottunut.

– Joka paikkaan mennään autolla. Meillä onneksi kouluun, kirjastoon, kynsihuoltoon ja kampaajalle pääsee kävellen, luksusta! Mutta jos miettii lähikaupunkiin menoa tai vaikka kauppareissua, niin oma auto on ainoa vaihtoehto. Isommissa kaupungeissa joukkoliikenne kyllä toimii hyvin, mutta ei täällä pienemmissä paikoissa.

– Aloittaminen nollasta siinä mitä tulee ruuanlaittoon, leipomiseen, pituuksiin, matkoihin (jotka onneksi useimmiten ilmoitetaan aikana), sekä lämpötiloihin. Olen opetellut jotain summittaisia lämpötiloja ym., mutta olen kyllä edelleen aika pihalla näissä. 

– Kaasu-uuni on yksi eniten harmaita hiuksia aiheuttanut kapistus. Vieläkään en ole leiponut mitään isompaa, mutta sentään keksit, piirakat ja muffinssit olen saanu onnistumaan. Huomasin, että paljon helpompaa on siirtyä vain paikallisiin ohjeisiin kuin koittaa säätää vanhojen tuttujen kanssa… Uuniruuat onneksi onnistuu jo hyvin ja niitä meillä syödäänkin monta kertaa viikossa.

– Kaikki on Amerikassa isompaa, niin myös ”pikku” öttiäiset, joita kammoksun yli kaiken, ainakin sisällä! Niimpä varon visusti jättämästä parvekkeen ovea auki ja muutenkin olen aika hysteerinen, jos törmään hämähäkkiin tms. sisällä :D

– Kukkakauppa – tai sen puute, isommissa kaupungeissa näkyy ihania kukkakauppoja, mutta meiltä en ole niitä vielä löytänyt (ainakaan kovin moderneja kukkia ja heiniä tarjoavaa) ja tää on oikeasti jo rasittava puute. Pitäisi kai itse perustaa kukkakauppa, jos ei halua pelkkiä hortensioita (joita kyllä rakastan) katsella kuukaudesta toiseen…

– Kalliit ruokalaskut, pari kuukautta porsastelimme menemään sen suuremmin katsomatta ja se kyllä tuntui, nyt koitetaan katsoa, josko olisi mahdollista palata Suomessa suosimaamme kerran viikossa kaupassakäyntiin. Täällä tosin tulee haettua lihat ja kalat tietystä paikasta, vihannekset ja hedelmät toisesta ja päivittäistavarat vielä mahdollisesti kolmannesta kaupasta, niinpä mukaan mahtuu niitä heräteostoksiakin enemmän.

– Epäkäytännöllisesti sijoitellut pistorasiat(!), kiinteät suihkuhanat (vaihdoimme toiseen kylppäriin käsisuihkun, joka helpottaa kummasti), hankalasti pestävät ikkunat…

– Mainokset ohjelmien ja leffojen välissä – vai pitäisikö sanoa leffat ja ohjelmat mainosten välissä… En katso käytännössä mitään suorana, sillä mainokset kestävät helposti pitempään kuin niiden välissä tulevat pätkät elokuvia tai ohjelmia…

Siinäpä niitä tällä erää. Tuntuu ihmeelliseltä, että tällä seikkailulla, joka on jo ihan arjeksi muuttunut, on jo puoli vuotta ehditty olla ja miehellähän tulee pian vuosi täyteen täällä asumista. Edelleen voi vain todeta, että aika menee hurjaa vauhtia ja olen onnellinen, että tuli otettua tämä askel, joka vaikuttaa tällä hetkellä olevan meille se oikea.

Ihanaa viikonloppua toivotellen,

allekirjoitus

Minun joulut

Meidän pienessä sisustusryhmässä pyörii hauska haaste aiemmista joulukodeista. Päätin hypätä mukaan tähän Inspired by Love Sannan aloittamaan jouluiseen haasteeseen. Koska tänä vuonna ollaan ihan eri osoitteessa ja uudessa kodissa (uudesta mantereesta puhumattakaan), niin on mukavaa palata aikamatkalle meidän edelliseen kotiin ja siellä vietettyihin jouluihin..

Tämä kuva on viime joululta meidän Espoon kodista. Tässä vaiheessa jo tiesin, että olemme viimeistä joulua tässä kodissa ja Suomessa ylipäätään. En siis tehnyt juurikaan uusia hankintoja, joskin paria uutta valonauhaa en voinut vastustaa. Koska emme viettäneet joulunpyhiä kotona, niin meille valikoitui pieni aito kuusi ruukussa. Ruukkukuusi on helppo sillä se pärjää ilman kastelua pitempään, eikä silti pudota kaikkia neulasia. Muuten tykkäsin erityisesti viime vuoden isosta tähdestä, johon kääräisin jouluvalot, tämä täytyy ehkä ottaa käyttöön myös tänä vuonna.

Vuoden 2017 joulua me vietimme palmun alla Thaimaassa, joten kuusen hankinta jäi kokonaan välistä. Sen sijaan panostin asetelmiin, joita löytyi vähän joka puolelta kotia. Havut, tähdet ja kynttilät ovat kuuluneet meidän jouluihin aina. Joulun väreinä ovat useampana vuotena olleet valkoinen, harmaa ja musta.

Vuoden 2016 jouluna meillä oli kartiovalkokuusi eteisessä, sillä emme viettäneet silloin(kaan) joulunpyhiä kotosalla. Muutenkin nämä kaksi joulua muistuttivat koristeluiltaan paljon toisiaan. Kartiovalkokuusi oli muuten aivan ihana, se varisti neulasia vain vähän ja oli sävyltään kaunis harmahtavan vihreä. Oikein mainio pikkukuuseksi ison lisänä tai jos ei aio viettää koko joulunaikaa kotosalla.

Ensimmäinen joulu uudessa kodissa (2015) ja olin käynyt syksyllä metsässä etsimässä sopivan karahkan, johon sain valonauhan kiedottua. Karahka jäikin sitten pysyvästi meille ja oli mieluinen eri vuodenaikoihin.

Nyt jälkeenpäin miettiessä, emme tosiaan viettäneet kertaakaan joulunpyhiä kotona, vaan olimme mummilassa, siksipä kuusi ei ole kuulunut Espoon kodin jouluihin. Tänä vuonna meille on vihdoinkin tulossa kuusi ja olenkin käyttänyt aika paljon aikaa sopivan tekokuusen löytymiseen. Nyt alkaa olla selvillä millaisen kuusen haluan ja aion käydä pari katsastamassa ihan liikkeessä. En oikein malttaisi odottaa, että pääsen kuusenkoristelupuuhiin. Joko teillä on kuusi vai odotatko lähemmäs joulua?

Mukavaa keskiviikkoa toivotellen,

allekirjoitus