Lempiastiat

design letters

Sain aikaa sitten lempiastiat -haasteen ihanan Stella Vaniljan Seijalta. Haaste jäi silloin joulukalenterin jalkoihin ja ehti jo unohtuakin, mutta nyt niitä lemppareita olisi. Oikein alkoi naurattaa kuinka mustavalkoisella linjalla (pieniä poikkeuksia lukuunottamatta) sitä mennäänkään. 

bruka design

Joululahjaksi saatua lahjakorttia kävin vinguttamassa himoitsemiini Marimekon Siirtolapuutarhakippoihin. Veikkaan, että tätä sarjaa täytyy vielä hakea lisää, mutta alkuun päästiin näillä kolmella. Joulupukki toi myös aiheeseen sopivat Marimekon Räsymatto uunikintaan ja patalapun. Lisäksi kuvasta löytyy smoothiemukiksi vihkiytynyt Bruka Designin raitamuki ja vastaava Tine K Homen versio.

astiat

Toinen mustavalkoinen suosikkini ovat Design Lettersin kipot. Kannelliset mukit ovat vitamiinikäytössä ja esillä keittiössä. Näitäkin ottaisin mielelläni lisää, mutta toisaalta en halua kasvattaa kohtalaisen askeettista – ja toimivaa astiastoani, ettei tule ähky. Siispä etenen harkiten ja tarkkaan pohtien jokaisen ostoksen tällä(kin) saralla.

Varsinaisina ruokailuastioina meillä toimivat Iittalan Teemat, jotka eivät juuri esittelyjä kaipaa. Teemat ovat muodostuneet suosikeiksi, siitäkin huolimatta, että aiemmin ajattelin, että tuota ”toimistoastiastoa” en halua itselleni ikinä. Niin ne ajatukset muuttuvat. 

Kiitos Seija hauskasta haasteesta! En laita tätä tällä kertaa eteenpäin, mukaan saa toki napata ja vinkatkaa, jos teette saman omassa blogissanne, näitä on kiva lukea.

Lauantaiterveisin,

Herkku

Täällä on hurahdettu mansikoihin oikein kunnolla ja vaikka mikään ei voita kotimaisia, niin hyvin ovat nämä ulkolaisetkin hävinneet. Oma herkkuni on luonnonjugurtti mansikoilla, pensasmustikoilla ja päälle hiukan hunajaa. Täytyy myöntää, että tätä menee aamupalan lisäksi iltapalana ja joskus myös välipalana…

Olen Design Letters fani ja jokunen purnukka ja lautanen meiltä löytyykin jo ennestään. Tämä pienempi kirjainkippo oli pyörinyt mielessä pitkään ja muistuipa taas mieleeni, kun olin pohtimassa mihin käyttäisin loput joululahjaksi saadusta lahjakortistani. Aika herkku yhdistelmä, vai mitä.

Aurinkoa tiistaihin! <3

Kurkataan keittiöön

Kurkataan pikkuisen keittiön suuntaankin. Yläkuvassa näkyy keittiön lisäksi myös eteistä ja vaatehuonetta. Vaatehuoneeseen saatiin liukuovet pari viikkoa sitten ja ilme siistiytyi kertaheitolla, voisin koittaa muistaa kuvailla eteistäkin jossain vaiheessa.

 Tarkkasilmäinen voi pongata pienet varpaatkin kuvassa. :D

Saarekkeen tuolit ovat olleet kovassa käytössä ja tuo onkin neidin lemppari ruokailupaikka. Itse tykkään helppohoitoisista kvartsitasoista, ovat osoittautuneet näin lyhyellä kokemuksella erinomaiseksi valinnaksi. Muuton valaisimet saatiin jo alkuvaiheessa asennettua ja niissä on todella kirkas valo, juuri sopiva tuonne työtason päälle. 

Tälläinen pikakurkistus keittiöön, otetaan pian kuvia vielä oikein keittiön puoleltakin.

Kivaa torstaita! <3