23.12.

makkari makkariHurjaa vauhtia on tämä joulukuu edennyt ja ihan vielä en ymmärrä, että huomenna on jouluaatto ja parin viikon loma alkoi juuri! Tälle päivälle on vielä hiukan leipomispuuhia tiedossa ja sitten voikin rauhoittua joulun viettoon. Meillä jouluun kuuluu kuivakakku, jossa maistuu omena ja pähkinä, ja sitä olisi tarkoitus leipoa tänä vuonna niinkuin lukemattomina aiempinakin jouluina. Onko teillä joku perinteinen jouluherkku, joka kuuluu jokaiseen joulupöytään?

Täällä aloitetaan nyt viimeiset touhut ja tohinat, mukavaa aatonaattoa! <3

allekirjoitus

22.12.

joulukattaus joulukattaus joulukattaus joulukattaus joulukattaus

Joulukattaus muotoutui jo marraskuun lopulla ajatuksissa, kun törmäsin paksuun tummanharmaaseen ja kimaltelevaan joulupaperiin. Näin silmissäni paperin meidän ruokapöydällä hiukan niinkuin isona kaitaliinana ja siihen mukaan havuja, kynttilöitä, pellavalautasliinat… Siitä se ajatus lähti syntymään ja testasin kattauksen eräänä sateisena iltana. Meille oikeastaan jäi tämä pöytäasetelma, sillä emme apurin kanssa halunneetkaan siivota ruokailun jälkeen koristeita ja kynttilöitä. Niinpä olemme jo jonkin aikaa nauttineet kauniista kattauksesta, sillä jouluaattonahan emme syö kotona.

Viimeinen työpäivä starttaa ihan pian ja sen jälkeen koittaa pitkä ja kovin odotettu joululoma. Ainakin lautapeleja, legorakentelua, jätskikioskileikkejä on eskarilainen suunnitellut meidän ajanvietteeksi. Itse ajattelin lisäksi hemmotella itseäni ainakin leffakäynnillä ja huomisella kampaajalla. Niin ja suklaalla tietenkin, paria joululehteä unohtamatta…

Ihanaa torstaita toivotellen,

allekirjoitus