Perheen kanssa kuukaudeksi ulkomaille – mitä kannattaa huomioida

Mulla alkaa kesäloma ihan juuri, tarkemmin sanottuna noin kuuden tunnin päästä. Ai että, kyllä sitä on odotettu ja laskettu päiviä. Oikeastaan lomalle jääminen hiukan jännittääkin, sillä otsikon mukaisesti olemme lähdössä kuukaudeksi reissaamaan. Eihän siinä nyt niin hirveän isoa eroa ole vaikkapa viime kesän reissuun, joka oli tasan kolme viikkoa, mutta silti – kokonainen kuukausi ulkomailla. Mitä kaikkea suunnittelua pitkä reissu vaatii? Mitä tulee ottaa huomioon ja miten kuukauden mittainen reissu on ylipäätään mahdollinen?

Meidän kesiin on jo pitemmän aikaa kuuluneet automatkat, aiemmin olemme kierrelleet Euroopan maissa, mutta viime kesän reissu suuntautui Floridaan, johon ihastuimme ja jonne olemme suuntaamassa myös tänä kesänä. Automatkailu on ollut helppo valinta, sillä tytär on tottunut yksivuotiaasta lähtien näihin liikkuviin reissuihin ja on ollut siinä mielessä helppo matkakumppani, että nukkuu lähes poikkeuksetta automatkan ajo-osuudet – ihan vielä nykyisinkin. Siinä missä Euroopan maissa ehtii nähdä paljonkin 2-3 viikon automatkalla, jäi Floridassa tunne, että ehdimme nähdä vain pintaraapaisun, siksi suuntaamme takaisin pitemmäksi aikaa.

Koska samassa paikassa yöpymiset vaihtelevat yhden ja kuuden yön välillä (yksi yö on meille tosi harvinaista, tykkäämme viipyä samassa paikassa pitempään), täytyy pakkaaminenkin suunnitella huolella. Mukana onkin aina myös pienemmät kassit, joihin saa helposti välttämättömät tarpeet yhteen yöpymiseen tai vaikkapa rantapäivän viettoon kesken ajo-osuuden. Vaikka kaikille pakataan oma laukku mukaan, niin pyrimme pakkaamaan vain noin viikon vaatekerrat mukaan. Kaikissa valitsemissani majoituksissa on joko pesukone tai pyykinpesumahdollisuus hotellilla ja tämä helpottaa kovasti pakkaamisurakkaa.

Olen hyvin valikoiva majoitusten suhteen ja matkan suunnittelussa aimo osan ajallisesti viekin sopivien majoitusten valinta. Luen huolellisesti asiakkaiden jättämät arviot ja kiinnitän huomioita tiettyihin kriteereihin, jotka ovat vuosien mittaan osoittautuneet meille tärkeiksi. Meille tärkeää majoituksissa on sijainti rannan lähellä, uima-allas, ilmastointi, jääkaappi ja pyykinpesumahdollisuus, nämä ovat ne ”pakolliset” joista ei tingitä (paitsi Orlandossa, jossa meren korvaavat isot uima-allas alueet). Mieluiten valitsemme myös majoituksia, joissa on mahdollisuus laitella ruokaa tai ainakin aamupalaa ja säilytellä iltapalatarpeita. Harvemmin lomalla itse kokkailemme, mutta syömällä osan päivän aterioista muualla kuin ravintolassa säästää pitkän pennin ja voi lomailla pitempään.

Matkaa suunnitellessa keskeisessä osassa on toki budjetti. Amerikkaan reissatessa yöpymisbudjetti on samoissa Euroopan kohteiden kanssa, mutta lennot tuovat reissuun kohtalaisen lisän. Itseäni kirpaisi maksaa meidän perheen lennoista tänä vuonna 400€ enemmän kuin vastaavista viime vuonna. Auton vuokrasta aiheutuu hiukan enemmän kuluja kuin Euroopassa, koska auton nyt vain on oltava hiukan isompi ajaessa pitkiä matkoja ja kolme matkalaukkuakin täytyy saada kyytiin. Floridaan lasten kanssa reissatessa on varmasti vaikea välttää Orlandon huvipuistoja. Eikä siinä mitään, ihastuin itsekin Disney Worldiin viime kesänä siinä määrin, että maksan siitä kokemuksesta mielelläni uudelleen. Toisaalta sitten ruokakuluissa on mahdollista säästää, vaikka söisikin ulkona joka päivä ja valinnan varaa riittää niin, ettei tylsistymään pääse edes pitkällä reissulla. Itse laadin budjetista excel-taulukon, jolloin pysyn hyvin perillä majoituksia ym. varaillessa missä mennään ja pitääkö budjetista nipistää vai voiko valita pientä luksusta mukaan.

Pitkä reissu autoillen vaatii ainakin jossain määrin seikkailumieltä ja kunnon navigaattorin. Meillä on mukana oma navigaattori, joka päivitettynä toimii kohtalaisen moitteettomasti (heh heh). Toki täytyy myös olla sellainen luonteeltaan, joka nauttii myös matkasta, sillä vääjäämättä osa ajasta kuluu autossa istuen ja siinä missä Euroopan idyllisissä kohteissa olemme tottuneet pysähtelemään kuvankauniisiin pikkukyliin, ei Floridassa highwayta porhaltaessa näe juurikaan mitään mielenkiintoista ja uni vie väkisinkin voiton. Toisaalta taas saapuminen kohteeseen palkitsee usein monin kerroin.

Meidän kesään ja kesälomaan kuuluu seikkailua ja sitä odotan innolla. Jos sinulla heräsi jotain kysymyksiä autoreissuun tai pitkään reissuun liittyen, niin vinkkaile kommenttiboksiin. Kiva olisi myös kuulla teidän muiden pitkistä reissuista ja niistä kommelluksistakin!

Ihanaa perjantaita toivotellen,

allekirjoitus

Helppohoitoiset ja näyttävät istutukset ulkoruukkuihin

Ajattelin jakaa hyvät kokemukseni haasteellisesta aiheesta, nimittäin kesäkukkien ja kasvien hankinnasta ja helppohoitoisuudesta. Itse tykkään siitä, että ruukkuistutukset ovat näyttäviä ja kauniita, mutta myös helppohoitoisia. Olen ehtinyt vuosien varrella kokeilla jos jonkinlaisia yhdistelmiä ja niinpä lopulta kokemuksen kautta on muovautunut käsitys siitä, miltä haluan ulkotilojen (etupihan sisäänkäynti, terassi ja parveke) näyttävän kesäisin. Vaikka kukkaostoksilla ajatukset lähtevät helposti harhailemaan, niin olen jo useana kesänä luottanut valkoisen ja vihreän yhdistelmään. Tyylikkäät istutukset sopivat hyvin toisiinsa, kun värimaailma pysyy kasvien kesken samana.

Ettei kesäkukkien ja kasvien valinta olisi liian helppoa, on meillä tähän soppaan lisätty vielä kuvio, jossa olemme poissa kotoa pitkän aikaa keskikesällä ja kasvien on pärjättävä pitkiä aikoja omillaan. Toki viime vuosien kesät Suomessa ovat helpottaneet huolta kasveista, sillä veden saannista ei ainakaan ole ollut pulaa. Niinpä suosituksistani löytyy sellaisia yhdistelmiä, jotka pärjäävät lähes itsekseen perinteisessä kotimaan kesässä, helteillä toki eivät pärjää täysin ilman kastelua.

Heti pakkasten jälkeen laitan ruukkuihin orvokkeja, jotka kestävät pieniä yöpakkasia. Orvokit meillä saavatkin rehottaa pitkälle kesäkuuhun, jolloin alkavat kasvaa ylimittaisiksi. Orvokkien jälkeen ruukkuihin istutetaan hortensioita, kuten jo yllä totesin valitsen valkoisia, mutta kauniita ja näyttäviä hortensioitahan saa myös upeina sinivioletin ja pinkin sävyisinä. Kuumana kesäpäivänä hortensia kaipaa kastelua, mutta kuten totesin, niin normaalissa Suomen suvessa hortensia kukoistaa upeana läpi kesän lähes hoitamatta (ei ihme, että Irlannissa oli upeita hortensioita joka puolella…). Sateestakin on oma ilonsa.

Hortensian kavereiksi pitkiin ruukkuihin valikoin ulkomurattia, sekä lumihiutaletta. Ulkomuratti kasvaa reheväksi ryppääksi ja on jo itsessään näyttävä kasvi roikkuessaan ruukun yli maahan asti. Muratti on myös helppohoitoinen. Muratin voi huoletta jättää ruukkuun talven yli, sillä se säilyy kauniin vihreänä ja itse teenkin niin, että jätän muratit syksyn tullen callunoiden kaveriksi ruukkuihin tuomaan vihreyttä.

Samaan ruukkuun muratin ja hortensian kanssa päätyy vielä luottokukkaani lumihiutaletta. Lumihuitale ei välttämättä alun kasvuvaiheessa näytä vielä juuri miltään, mutta odottakaapa, kun se pääsee kasvuvauhtiin! Lumihiutale on ehdoton luottotuote; se kukkii upeasti pienin valkoisin (tai liloin) kukin koko kesän, se ryöppyää kauniina kinoksena ruukun reunalta pitkälle ja mikä parasta, kukkia ei tarvitse nyppiä. Voi vain nauttia kauniista istutuksista.

Ainakin yhteen ruukkuun ja lisäksi parvekkeelle tulee myös helppohoitoisia heinäkasveja. Tänä vuonna valitsin korkeakasvuista Elefanttiheinää, joka samalla muodostaa näkösuojaa terassisohvan viereen. Tykkään kuunnella heiniä, jotka vienossa tuulessa hankaavat, siitä tulee ihan rantafiilis kuivalla maalla. Kannattaa kokeilla erilaisten heinien yhdistelmiä, ne kasvavat komeasti ja ovat nyt niin kovin tyylikkäitä. En ole vielä törmännyt heinään, joka ei olisi menestynyt oli sitten hellettä tai sadetta.

Loppuun vielä muistilista helppohoitoisista ja näyttävistä ulkoistutusten luottotuotteista:

Orvokit (ruukkuihin alkukeväästä)

Hortensia, kaipaavat kastelua helteillä, sadekesinä pärjäävät itsekseen

Ulkomuratit, näyttäviä istutusten reunustajia

Lumihiutaleet, näyttäviä itsekseen, mutta pääsevät oikeuksiinsa osana istutusta

Heinät, helppohoitoisia ja trendikkäitä, pärjäävät säällä kuin säällä

Yllä vielä kuva, miltä lähes samat istutukset näyttävät myöhemmin kesällä. Heinät (taka-alalla) ovat hujahtaneet hurjaan mittaan ruukussa. Kaksi lähes samanlaista istutusta hortensioista, murateista ja lumihiutaleista. Ja etualalla vielä lumihiutaletta pikkupuun kanssa istutettuna.

Millaisia kesäkukkaistutuksia teillä taiteillaan, olisi kiva kuulla vinkkisi helppohoitoisiin ja näyttäviin kesäkukkiin!

Ihanaa kesäpäivää toivotellen,

allekirjoitus

Oliviipuun paluu

Vanhoja kuvia selaillessa ihastuin jälleen ajatukseen oliivipuusta meidän olkkarissa. Kun tilaa vapautui sopivasti osan kasveista muuttaessa terassille kesää viettämään, niin oliivipuullekin järjestyi sen myötä sopiva paikka. Oliivipuu on meillä majaillut useaan otteeseen, mutta talven tullen niille käy aina huonosti, ilmeisesti lattialämmitys ei ole oliivipuun suosikki. Tämäkin yksilö lähtee jossain vaiheessa ulkoilemaan, sillä kyllähän nämä kasvit vain voivat ulkona paremmin.

Olen vähitellen alkanut käyttämään kaikki viherkasvit suihkussa viikottain ja ainakin osa kasveista näyttää voivan paremmin tämän rutiinin ansioista. Ennen ajattelin, että siinä on kauhea vaiva kantaa kasvit suihkuun ja sitten myöhemmin pois, mutta lopulta se onkin aika kätevä tapa ja siihen osallistuu meillä tytärkin mielellään. Oletteko testanneet kasvien suihkuttelua? Nyt pääsi oliivipuukin ensi kertaa suihkuun, joten mielenkiintoista nähdä tykkääkö sekin viikottaisesta ”sateesta”.

Meillä on puuhasteltu kovasti terassin parissa, mutta parveke on vielä ihan laittamatta, täytyykin keskittyä siihen nyt seuraavaksi, kun näin upeat säätkin suosivat olemaan ulkosalla. Joitain kasveja on vielä hankkimatta (tai oikeastaan heiniä) ja sitten alkaakin olla valmista molemmissa kerroksissa. Kuvia on tulossa vielä tämän viikon aikana ainakin terassilta.

Aurinkoa uuteen viikkoon toivotellen,

allekirjoitus