Omena-kaneli vohvelit

Tein omena-kaneli vohveleita jo tuolla edellisviikonloppuna, joku ehkä InstaStoryn puolella huomasikin kuvat. Vohvelit olivat niin herkkuja, että ajattelin vinkata teille muillekin, jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy herkkusuita. Varsinainen ohje löytyi Kotivinkistä, mutta tässä ohje omenaisena versiona:

Omena-kaneli vohvelit

3 kananmunaa
4 dl maitoa
1 dl kivennäisvettä
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl sokeria
3/4 dl omenasosetta
1 tl kanelia
50 g voisulaa

Mittaa kaikki vohvelitaikinan raaka-aineet kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Anna vohvelitaikinan turvota huoneenlämmössä 15 minuuttia ja paista vohveliraudalla. Itse tein lisukkeeksi vaniljavaahtoa, mutta yhtä hyvin tähän sopii vaniljajäätelö tai kermavaahto omien mieltymysten mukaan.

Tälle aamulle on jälleen luvassa tuoreita sämpylöitä, kun pyöräytin illalla sämpylätaikinan jääkaappiin odottamaan. Sen sijaan lomapäivälle ei ole minkäänlaisia suunnitelmia ja se tuntuu kyllä tosi ihanalta juuri tähän kohtaan.

Ihanaa syystiistaita toivotellen,

allekirjoitus

Porkkanakakkua

porkkanakakku-2 porkkanakakku

Porkkanakakku on yksi niitä juttuja, jotka vain kuuluvat mun syksyyn niinkuin vaikka kynttilät ja kaakao. Täytyy myöntää, että työlään valmistuksen takia porkkanakakun leipominen jää yleensä meillä siihen yhteen ainoaan kertaan, mutta tänä vuonna yksi pellillinen ei riittänyt mihinkään. Toisaalta, en ollut aivan tyytyväinen ensimmäiseen leipomaani, sillä testasin uutta ohjetta ja se nyt ei vain maistunut siltä omalta ihanan täydelliseltä porkkanakultani. Jopa isäni, joka tuota ensimmäistä versiota maistoi sanoi, ettei se nyt kyllä ollut ihan niin hyvää ja tuo on oikeasti paljon sellaiselta, joka (kuten minäkin) rakastaa kaikkea makeaa.

Tällä ohjeella valmistettu porkkanakakku suorastaan sulaa suuhun, ehkä tämä on nyt sitten pala unelmaa, kun on niin hyvää, että vie kaikki muut ajatukset mennessään. Jos haluat kaikesta vaivasta huolimatta (jota ei oikeasti kuitenkaan niin paljon ole) testata yksinkertaisesti parasta porkkanakakkureseptiä, niin tässä. Valitettavasti minulla ei ole enää mitään muistikuvaa mistä ohjeen olen saanut, sillä se on vanhanaikaisesti käsin kirjoitettu reseptikirjaani luultavasti joskus vuoden 2007 tienoilla…

Porkkanakakku (pellillinen)

4 kpl kananmunia
2 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 dl rypsiöljyä
6 dl porkkanaraastetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vaahtoon vähitellen sekoittaen. Lisää öljy ja porkkanaraaste, sekoita hyvin. Kaada taikina uunipellille ja paista 200°:ssa noin 25 minuuttia.

Kuorrute
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1,5 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria

Sekoita notkeaksi ja levitä jäähtyneelle kakkupohjalle, koristele mantelirouheella.

Sunnuntaiaamu ei kai voi mennä pieleen, jos sen aloittaa porkkanakakulla, joten odotettavissa on ihana päivä, sitä toivon myös sinulle. <3

allekirjoitus

Äitienpäivä ja arvonnan voittaja

Äitienpäivän aamu ja ihan mahdotonta odottaa sängyssä, että muu perhe herää. :D Itse kun parhaimmillaan herään kolmekin tuntia ennen muita, ei sängyssä odottelu tunnu oikein hyvältä idealta. Kakkukin tuli tekaistua itse eilen I:n mainiolla avustuksella kylläkin. Ajattelin nimittäin, että nyt on oiva aika kokeilla lähestyviä syntymäpäiviä silmälläpitäen kakkureseptiä. Minkälaista äitienpäivää teillä muilla vietellään?

Ihana julistearvontakin päättyi viime yönä ja nyt on voittaja selvillä. Teitä osallistui hurja määrä arvontaan, arpoja oli jaossa 117 kappaletta. Voittajaksi Random.org arpoi numeron 74 eli Sannan

Sanna- Snow white dreams3. toukokuuta 2015 klo 1.15

Kahdella arvalla mukana! Ihana arvonta! Juuri muutama päivä sitten ihastelin tuolla nettikaupassa nuita tauluja. Minun valintani olisi tämä:

http://desenio.fi/fi/artiklar/vintage-dragonfly-posters.html

Onnea Sanna! Kiitos kaikille teille osallistuneille ja kiitokset Desenio yhteistyöstä.

Ihanaa äitienpäivää! <3