Unelmia ja aarrekarttaa

uvk2

uvkol

uvk4

Eilen oli mielenkiintoinen päivä niinkuin hiukan vinkkailinkin jo edellisessä postauksessa. Sain ilon olla mukana tutustumassa Unelmieni vuosi -kalenteriin, kuulla ajatuksia kalenterin synnystä, sekä pääsin ohjatusti työstämään omaa aarrekarttaani ensi vuodelle.

Kalenteri vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, oikein käytettynä, uppoutuen sen viestiin ja omiin unelmiin, tämä voi olla ajatusmaailmaa muuttava työväline. Kukapa ei haluaisi tarttua omiin unelmiinsa ja tehdä niistä totta? Kyse on lopulta pienistä valinnoista, askelista oikeaan suuntaan ja päämäärästä. Aika innostava ja inspiroiva päivä kuten huomaatte!

Kalenteri on Fridan ja Merjan yhteistyönä syntynyt. Kalenteri on jo itsessään inspiroiva ja lisäksi siihen on liitetty aarrekartta, joka kulkee kätevästi mukana. Työstimme omat aarrekarttamme eilen ja yllättäviäkin juttuja omalle kartalleni nousi. Tästä on hyvä jatkaa omien unelmien ja haaveiden työstämistä eteenpäin.

Ihanaa sunnuntaita toivotellen,

allekirjoitus

Kevätsiivousta ja makkaria

diy sängynpääty

Onpa ihanaa, että on viimein viikonloppu! Viikko oli jälleen kiireinen ja jostain syystä koko viikko on menty huonoilla yöunilla.  Alkuviikon jaksoi heikoista unista huolimatta touhuta, mutta loppuviikosta huomaa, että vähäunisuus alkaa kostaantua ja niinpä lepo tulee enemmän kuin tarpeeseen.

valkoinen parketti

Aloin tainnuttaa joka kevät iskevää siivousvimmaa; sohvanpäälliset kokivat pesun ja valkaisun, ruokapöydän tuolit saivat kunnon kuurauksen ja aloitin jopa ikkunanpesu-urakkan alakerrasta. Ikkunanpesu ei ole mitään lempipuuhaani ja täytyy myöntää, etten juuri pidä siivoamisesta muutenkaan, vaikka sitä teenkin lähes koko ajan. Tänään ajattelinkin jatkaa vähän rennommalla otteella ja hankkia parit yrtit keittiön uutta ilmettä piristämään. Mitä teillä muilla kuuluu kevään must siivousjuttuihin?

Ihanaa lauantaita toivotellen,

Tuoksu

Clean Air

Vihdoin minulla on uusi tuoksu, joka tuntuu ihan täydelliseltä; sopivan kevyt ja raikas, mutta ei kuitenkaan sporttinen. Tekisi mieli nuuhkia tätä koko ajan. Cleanin Air tuoksu löysi tiensä kylppärin kunniapaikalle, mutta täytyy myöntää, että etsintä oli aika tuskainen. Aiemmin kerroinkin, että ostin vahingossa väärän tuoksun aluksi ja sitten piti tietenkin toteuttaa tuoksuttelukierros alusta uudelleen.


Clean Air

Olen käyttänyt samaa tuoksua varmaankin viidentoista vuoden ajan, joten tuoksun vaihtaminen ei todellakaan ollut mikään pikkujuttu. Ehdin näistä Clean tuoksuista haaveilla useamman vuoden, ennen kuin sain aikaan oikeasti hankkia sellaisen. Jotkut asiat vievät aikaa. ;) Täytyy sanoa, että nyt en voisi olla valintaani tyytyväisempi, tuoksu on ihan täydellinen. Cleanin sivuilla Air tuoksua kuvataan eloisaksi, virkeäksi ja autuaaksi ja tämän voin itsekin hyvin allekirjoittaa.

Lukijoissa mahtaa olla useampiakin Clean tuoksujen käyttäjiä, kerro ihmeessä kommenttiboksiin suosikkituoksusi, olisi kiva kuulla, mihin olette ihastuneet!

Raikasta lauantaita! <3