Kurkistus kauppakassiin

Mulle on tullut Instagramin puolella kyselyjä meidän ruokaostoksista, ruokakaupoista ja miten syömistottumukset on muuttuneet tänne USAan muuton jälkeen. Aiheeseen on pitänyt tarttua monta kertaa, mutta se oleellinen eli kuvat on puuttuneet. Mikähän siinä onkin, että vaikka kuinka päättää kauppaan lähtiessä kuvata ostoskoria ja kaupan hyllyjä, niin siinä se sitten matkan varrella unohtuu, kunnes huomaa, että taas jäi kuvailut ensi kertaan. Nytkään ei valitettavasti ole kaupasta kuvia, mutta tadaa, kotiin tullessa muistin asian ja sentään kuvasin teille kauppakassin sisällön, jee!

Tähän kyseiseen kauppareissuun meni reilu 93$ (noin 84€), kuvasta puuttuu mun ja tyttären sushilounas, joka verotti kokonaissummaa peräti 18$ verran. Huomaatte varmasti myös, että tästä kuvasta puuttuu monta oleellista juttua, kuten leipä, jugurtti, levitteet, kananmunat ym. Olen jo aiemmin kertonutkin, että käytämme pääasiassa kolmea eri ruokakauppaa joka viikko. Nämä kyseiset ostokset ovat meidän suosikkikaupasta Wegmansilta, josta haetaan yleensä vihannekset, kasvikset, hedelmät, liha, kala ym. Wegmansia voi verrata vaikkapa Stockmannin Herkkuun, valikoima on monipuolinen ja tiskeistä löytyy valinnanvaraa, kaikki on tuoretta ja houkuttelevasti esillä. Myös kukat ostan usein juuri Wegmansilta, sillä täällä sijaitsee erillinen kukka/kasviosasto. 

Minä olen se, joka pääasiassa meillä kokkaa jo ihan senkin takia, kun olen päivät kotona. Ei ole mikään salaisuus, että en pidä ruuanlaitosta ollenkaan, teen sitä lähinna pakon edessä, koska haluan, että syömme koko perhe terveellisesti. Tytär ja mies ottavat lounaaksi valmistamani eväät, sillä kummallakin vaihtoehdot ovat helposti niitä vähemmän tervellisiä, jos söisi töissä ja koulussa. Mikäli tyttären koulun ruokalista kiinnostaa, niin olen aiemmin sivunnut aihetta täällä. Välillä valmistan kaikille meille kolmelle eri ruuat, mutta useimmiten syömme miehen kanssa samaa ruokaa ja teen tyttärelle hänen suosikkeja – koulupäivät ovat pitkiä ja haluan olla varma, että hän myös syö eväänsä. Tytär usein valittaakin, että hänellä on paljon enemmän syötävää kuin luokkakavereilla, joilla saattaa olla eväänä leipä ja pari keksiä tms.

Oikaisen siinä, missä se ei ole niin haitallista eli esimerkiksi ananakset ja vesimelonit ostan valmiiksi pilkottuina. Näin saan niitä helposti molempien eväiksi ja välipaloiksi. Nyt, kun löysin innostukset smoothieihin, niin teen itselleni viikoksi annokset valmiiksi pakastimeen ja se helpottaa arkiaamuja. Meillä saatetaan turvautua myös valmiiseen, se tapahtuu usein maanantaisin ja tiistaisin, kun koulun jälkeen on kiire harrastuksiin. Tällä kertaa mukaan tarttui paikanpäällä valmistettuja kananugetteja ja lohkoperunoita. Arvatkaa montako kertaa on ollut ikävä Saarioisten pinaattilettuja kiirepäivänä…

Voin helposti todeta, että koko perheen marjojen, hedelmien ja kasvisten syönti on lisääntynyt tänne muuton jälkeen. Hedelmät ovat maukkaampia ja ympäri vuoden edullisempia. Eivät ne varsinaisesti halpoja ole täälläkään, mutta mielellään tulee ostettua paljon niitä, sillä tiedän, että kaikki syödään viikossa ja kuvassa ei tietenkään ole kaikki hedelmät/vihannekset mitä meillä menee. Totesin tuolla aiemmin, että en välitä ruuanlaitosta ja se näkyy siten, että perjantai-iltaisin vietämme usein pizzailtaa eli haemme vakkaripaikasta pizzan. Viikonloppuisin en yksinkertaisesti laita ruokaa (paitsi sunnuntaina seuraavalle viikolle), niinpä testailemme uusia ravintoloita tai valitsemme yhteisiä suosikkeja viikonlopun ruokailuun. Luin jostain tutkimuksen, jonka mukaan täällä paikalliset söisivät 3-4 kertaa viikossa ulkona, veikkaan, että se on aika paljon enemmän kuin perusperheessä Suomessa. Riippuen ravintolasta annokset saattavat olla niin isoja, että niistä voi syödä myös toisen aterian kotona ja onkin hyvin yleistä, että ravintolasta lähdetään take out-rasian kanssa kotiin. Ravintoloista kirjoittelen ehdottomasti ihan oman postauksen, täytyy vain muistaa kerätä sitä kuva-aineistoa, ettei ole ihan kuivaa luettavaa.

Ehdottomasti eniten ikävöin Suomesta ruisleipää. Alan olla aika kypsä paikalliseen vaaleaan ”pullaan”. Lidlistä löytyy onneksi vähän kivempia vaihtoehtoja, jotka myös maistuvat hyvälle ja olenkin nyt alkanut pakastaa viikoksi leivät, ettei tarvitse käydä tekemässä ”pullaostoksia” keskellä viikkoa. Söin arkena kasvispainotteisesti töissä ja Suomessa on monipuolinen valikoima kaikkea siihen sopivaa, kun halusi nopean aterian. Täällä en ole Mifujen ym. kaltaisiin puolivalmiisiin törmännyt. Meni myös pitkään löytää ”se oikea” omenamehu, mutta onneksi se löytyi ja saan taas tehtyä omena-vesilitkua, jota tykkään juoda.

Niin ja se tärkein meinasi unohtua; mitä söimme tällä viikolla lounaaksi. Uskotteko, jos kerron, että tuo grillikana riitti kolmelle kolmeksi lounaaksi? Riittihän se, lisukkeena ihanan ystävän vinkkaamaan rice-a-roni risottoa, niinkuin sitä kutsumme ja paljon erilaisia paahdettuja tai keitettyjä kasviksia (vihreitä papuja, paria eri paprikaa, kesäkurpitsaa). Ja loppuviikon päivät syödään miehen kanssa fetatomaattipastaa, tyttärelle oli onneksi pari annosta makaronilaatikkoa pakkasessa hätävarana. Ja hei, huomenna on taas perjantai ja mun keittiövuoro loppuu, jee!

Tykkäätkö sinä laittaa ruokaa? Heräsikö jotain kysymyksiä liittyen ruokiin tai meidän kauppakassiin?

Ihanaa loppuviikkoa toivotellen,

allekirjoitus

PS. Niin ja noi Popcornersit, ne on aivan taivaallisia, yleensä piilotan pussin, ettei muut syö niitä…

Maassa maan tavalla – mikä ihmetyttää USAssa?

No oikeasti monikin asia ihmetyttää ja toisaalta nyt, kun on jo hetken ehtinyt tottua erilaisiin tapoihin, niin osaan niistä suhtautuu olankohautuksella. Näin talven kourissa (tai kevään kynnyksellä, mistä voi tietää) olen jälleen hämmästellyt montaa asiaa, jotka ovat takuulla toisin USAssa kuin Suomessa (menemättä kuitenkaan sen syvemmälle poliittisiin tai kansallisiin kysymyksiin). Alla pari hämmentävää huomiota.

Pahimpinakin viimapäivinä, kun itse kietoudun lämpimään untuvatakkiin ja huiviin niin että vain nenä näkyy, mitä tekee paikallinen? En muista, että olisin tähän mennessä nähnyt hanskoja tai lapasia vielä kertaakaan, pipoja olen nähnyt jokusen, takkeja alkaa olla jo useammilla, lämpimät kengät sen sijaan ovat hyvinkin yleisiä ja niitä saattoi näkyä jo lokakuussa, jolloin itse saatoin lämpimänä päivänä kulkea vielä sandaaleissa. Sen sijaan olen nähnyt viimeksi eilen pari koululaista poistumassa shortseissa pyörällä koulusta (kukaan ei sentään ollut eilen t-paidassa, mikä sekin on ihan yleistä). Pienetkin lapset voivat hyvin olla ilman pipoja, hanskoja ja takki auki tuulessa ja tuiverruksessa. Aikuiset sitten tietysti ovat oma lukunsa, mutta tuntuvat pärjäävän hupparilla tai kevyellä takilla säällä kuin säällä tai jos laittavat talvitakin päälle, niin se on tietenkin auki. Ja sitten olen minä; hassu suomalainen, jolla on untuvatakkia, ulkohousuja, pipoja, hanskoja jne. ja pakotan vielä lapsenikin käyttämään kunnon vaatteita talvella…

Toinenkin hämmentävä asia liittyy talveen ja säihin, joskin olen alkanut hiukan ymmärtää paikallista ajattelutapaa, siis hiukan. Meillähän täällä koulut ovat kiinni, mikäli on lunta, jäätä tai vaarana, että on lunta tai jäätä. Siinä mielessä ymmärrän hyvin asiaa, sillä eihän nyt kukaan järkevä oikeasti halua lähteä ajamaan kesärenkailla talvisäähän, ei ainakaan bussilastillinen lapsia kyydissä. Säillehän kukaan ei mahda mitään, mutta tuntuu hämmentävältä miten sekaisin kaikki meneekään heti, jos sää alkaa näyttää uhkaavasti talviselta. Viestejä tulee koululta ja yleensä viestit tulevat useampana kappaleena, lisäksi tulee varoituksia vaarallisesta ajosäästä, mikäli sattuu olemaan harrastusilta, niin toki tulee viestiä myös sieltä suunnalta. Ja sitten mietin millaisessa säässä kotimaassa on hoidettu asiat, välillä vetäen huppua syvemmälle silmien eteen ja välillä (minun tapauksessa harvemmin) kiitellen vaihtuvia säitä ja vuodenaikoja. Pidän kirkkaana mielessä, että täällä talvi on onneksi lyhyt riesa vain ja kevät on askeleen päässä…

Vieraanvaraisuus ja kohteiliaisuus on lyönyt minut ällikällä ja tämä positiivisessa mielessä. Yläkerran perhe on tuonut jo useamman kerran meille leipomuksia ja hämmentävintä oli, että he olivat halunneet kokata jotain suomalaista ruokaa sen jälkeen, kun tutustuivat meihin. Olivat sitten valinneet kaalikääryleitä tehtäväksi ja toivat niitä innoissaan maistiaisiksi, en edes osaa kuvitella mikä työ kääryleissä on ollut… Apua saa, jos vain pyytää ja useimmiten ihan pyytämättäkin ja myös täysin vierailta ihmisiltä. Kun tulimme joululoman vietosta kotiin, oli oven edusta täynnä kortteja, suklaita ja pieniä muistamisia naapureilta. Seuraavana päivänä samainen yläkerran perheen äiti toi meille joulukukan, jonka oli ottanut meidän ovelta hoitoonsa siksi aikaa, kun olimme reissussa, ettei se kuole. Vetäytyvä suomalainenkin muistaa jo toivotella iloiset tervehdykset niin tutuille kuin vieraillekin koulumatkalla, kävelylenkillä, salilla ym. Kohteliaisuudet, joita paikalliset osaavat sopivissa väleissä heittää ovat vielä harjoitteluasteella allekirjoittaneella.

Kuulin juuri Suomen postikonttoreiden lopettamisista ja täytyy sanoa, että tässä kohtaa olen onnellinen toimivasta postiverkostosta täällä. Postin kulkunopeuteen kantaaottamatta (välillä toimii nopeasti ja välillä hitaasti), niin plussaa on ainakin se, että postit tuodaan parhaassa tapauksessa kotioven taakse. Pisimmilläänkin joudun postit hakemaan postilaatikolta, jonka yhteydessä on hiukan isompia paketteja varten omia lokeroitaan. Samaisella postilaatikolla voin lähettää omat kortit ja kirjeet ja hiukan isommat lähetyksetkin voin jättää kävelymatkan päässä olevaan laatikkoon (sikäli mikäli näillä hinnoilla raaskisin jotain lähettää vaikkapa Suomeen). Postit jaetaan kuutena päivänä viikossa ja erityismainnan saa supersuloiset postiautot, jotka muistuttavat Postimies Paten autoa. :D

Kun on tottunut hoitamaan asioita paljon netissä ja omatoimisesti, on tämä kaikenlaisten paperien täyttö ja eri paikoissa ravaaminen ollut välillä hämmentävää. Onneksi se on vähentynyt alun jälkeen ja ilmeisesti pystyn esimerkiksi varaamaan itselleni seuraavan kampaaja-ajan ihan netistä nyt oltuani jo kerran asiakkaana, vau! Papereista emme silti pääse eroon, sillä täällä kaikki tiedotteet (ja niitä on paljon) tulevat esimerkiksi koulusta paperisina. Välillä näytän varmasti voipuneelta, kun tytär ojentaa minulle jälleen uutta paperipinoa, jossa saattaa olla viisikin eri tiedotetta, joihin ainakin osaan täytyy reagoidakin. Ensimmäisiä en olisi edes jaksanut lukea syyskuussa, mutta nyt on jo harjaantunut sen verran, että nopeasti tietää mitkä ovat tärkeitä meille ja mitkä voi viskata saman tien kierrätykseen…

Jos Suomessa rahapussini oli täynnä kortteja, niin täällä niitä on kyllä ihan joka lähtöön. Eikä pelkästään eri firmojen kortteja, vaan esimerkiksi pankki- ja luottokortit ovat täällä erilliset kortit. En tiedä miksi, mutta tämä ärsyttää minua erityisen paljon. Tuntuu turhauttavalta pitää kahta eri korttia muutenkin pienessä rahapussissa. Mies on ilmeisesti (pian vuoden täällä jo asuttuaan) tullut siihen lopputulokseen, että se on jopa hyvä, että kortit ovat erilliset. Minulla on vielä vähän matkaa siihen tyytyväisyyteen. Onneksi osaan liikkeistä tarvitaan vain puhelinnumero, eikä tarvitse ottaa erillistä kanta-asiakaskorttia käyttöön, tämä sopii mulle paljon paremmin.

Lääkärikäyntejä avasinkin jo aiemmin (kunnon sairastelukierteen ollessa päällä), mutta edelleen on hämmentävää, kun et voi tietää yhtään kuinka pitkään lääkäriä oikein odotetaan. Hoitaja tulee kutsumaan huoneeseen (on muuten mielenkiintoisia muunnoksia kuultu tyttären nimestä…), jonka jälkeen tehdään normaalit mittaukset ja punnitukset (ihan joka kerta, vaikka oltaisiin oltu edellisellä viikolla samassa paikassa) ja sen jälkeen jäädään huoneeseen odottamaan lääkärin saapumista. Pahimmillaan on odotettu puolisen tuntia ja itse olin vissiin sen verran kipeän oloinen, että lääkäri saapui parissa minuutissa. Lääkäri ja sairaanhoitaja siis vuorottelevat ja itse potilas pysyy samassa huoneessa koko käynnin ajan. Nyt kun tämän tietää, niin onhan se ihan mukavaa, ettei potilasta juoksuteta edestakaisin, vaan labratulokset, reseptit ym. odotellaan omassa huoneessa.

Sellaisia hämmennyksen aiheita täällä tällä kertaa, vinkkaa ihmeessä, jos tuli mieleen muitakin, näitä nimittäin varmasti riittää! Kuvituksena toimivat tällä kertaa sääaiheiset kännykkäräpsyt ja ensi kerralla sitten taas jotain muuta.

Kivaa iltaa toivotellen,

allekirjoitus

Kotiäidin päivä Amerikassa eli my day

Kaikenlaiset my day:t ovat suosiossa (tai ehkä jo menneen talven lumia), mutta täällä päiväni ovat hyvin erilaisia kuin Suomessa, joten ehkä teitäkin kiinnostaa millainen on kotiäidin päivä Amerikassa. Huomion arvoista on, että minun päiväni poikkeaa kovasti paikallisten äitien päivästä ja toisaalta, kun meillä ei ole pientä lasta kotona, niin rytmikin on aivan erilainen kuin se olisi isomman perheen äidillä.

Lähes kaikki vähän tutummat (ja osa vähemmän tutuistakin) on kyselleet miten oikein saan aikani kulumaan, kun tyttärellä on pitkät päivät koulussa ja mies on pitkän päivän töissä. Täytyy sanoa, että asia hiukan mietitytti itseänikin ennen muuttoa, mutta päivät ovat aika täysiä ja jos jostain syystä aikaa jäisi, niin aina riittää vähintääkin siivottavaa ja pyykättävää. Lisäksi ajankäyttöön täällä vaikuttaa vahvasti se, että lapset eivät alle 13-vuotiaina liiku minnekään yksin eli jo kuskina toimimisessa saa menemään aikaa. Tässä meidän perus maanantai:

Oma herätyskelloni pärähtää klo 6.20, olen yleensä ollut hereillä jo jonkin aikaa ennen kellon soittoa. Ensimmäiseksi tarkistan viestit, sekä Suomen uutisotsikot kännykältä. Nousen ja teen miehelle aamupuuron, sekä valmistan tyttären eväisiin hedelmän ja aamupalalle toisen. Miehen herätän klo 6.30 ja katson tarkemmin Instagramin ym., sekä vastailen viesteihin ennen kuin herätän tyttären klo 7.

Vaikka meillä on aikaa reilu tunti, niin yleensä silti tulee kiire kouluunlähdön kanssa, niin tänäkin aamuna. Tyttären vaatteet odottavat valmiina naulakossa, itse vedän jumppavaatteet päälle. Lämmitän tyttärelle lounaaksi lihapullia ja spagettia ja sitä ennen valmistelen ruokatermoksen lämpimäksi, että lounas säilyy lämpöisenä puoleen päivään. Ainoa mitä en meinaa muistaa laittaa eväisiin on pakkasessa säilytettävä jugurtti, sitä varten olen laittanut illalla eväslaukkuun muistilapun. Tyttären kanssa avaamme yhdessä joulukalenterit ja tarkistamme onko tontulta tullut yön aikana postia. Klo 8.15 olemme ulkona.

Kävelemme kouluun noin 20 minuuttia, koulun ovella on kaksi opettajaa vastaanottamassa lapsia, sisälle kouluun ei vanhemmilla ole asiaa (suomalaisen ja amerikkalaisen koulun eroista kirjoitin täällä). Lähden reippailemaan takaisin kotia kohti, paluumatkaan menee 12 minuuttia ja olen salilla klo 8.55. Koska salitaukoa oli peräti seitsemän viikkoa oman ja tyttären sairastamisten takia, otan aika rauhallisesti. Jumppaan puoli tuntia ja venyttelen. En jaksa laittaa ulkohousuja takaisin jalkaan ja aamun kirpsakka sää tuntuu viileältä.

Kello on kymmenen, kun olen uudelleen aamupalapöydässä suihkun jälkeen. Syön yleensä  tyttären kanssa yhtäaikaa leivän aamupalaksi ja salin jälkeen maustamatonta jugurttia, hedelmiä ja mysliä. Tässä vaiheessa huomaa, että on ollut salitaukoa ja oikaisen hetkeksi sohvalle vastailemaan viesteihin ja soitan äidille Suomeen.

Klo 10.45 tulee kiire, jos meinaa ottaa kuvia, aurinko nimittäin alkaa puolen päivän aikaan paistaa meille niin, ettei kuvia voi ottaa olohuone/ruokailutila/työhuone akselilla, makkarissa voi ottaa kuvia myöhemminkin. Huomaan laittaa pesukoneen päälle ja alan kuvaamaan. Tähän aikaan vuodesta hämyiset kynttiläräpsyt menestyisivät paremmin, mutta ne tuottavat vaikeuksia aurinkoisena päivänä ja niitä onneksi useimmat meillä ovat.

Klo 12 olen saanut pari onnistunutta kuvaa ja onkin jo kiire postata kuva Instagramiin, sillä kello on Suomessa 19 ja kohta on liian myöhäistä laittaa kuvaa. Tähän väliin on pitänyt myös ehtiä tallentaa kuva koneelle ja säätä värit ja valoisuus kuntoon. Yleensä otan useamman kuvan varastoon, ettei tule joka aamu kiire kuvata, mutta tällä kertaa mennään kiire kantapäillä.

Vastailen hetken kommentteihin ja lämmitän itselleni ruokaa. Kello on 13.30, kun pääsen syömään. Ruokailun jälkeen on vihdoin aika imuroida, tämän olisin toki halunnut hoitaa ennen kuvaamista, mutta tänään se ei onnistunut. Olen tehnyt itselleni siivouskalenterin siivouskomeron/pesukaapin oveen ja seuraan sieltä mitä kaikkea millekin päivälle kuuluu. Toki yleisen siisteyden mukaan katson mitä on tarpeellista tehdä milloinkin, mutta hyvänä muistutuksena kalenteri on toiminut esim. kasvien hoidon, jääkaapin siivouksen ym. kanssa.

Muistan, että on maanantai eli meidän kiireisin päivä ja alan valmistaa tyttären seuraavan päivän lounasta, kello on 14. Normaalisti tekisin myös miehelle seuraavan päivän eväät, mutta hän on nyt työmatkalla. Klo 15 menen postilaatikolle, Suomesta on saapunut ihana paketti, jatkan siitä suoraan autolle ja ajan koululle hakemaan tytärtä. Olen jo klo 15.20 odottamassa, tytär tulee klo 15.30. Tytär haluaisi käydä läheisessä kirjastossa, mutta tänään ei ehdi, ehkä sitten keskiviikkona, kun ei ole harrastuksia.

Kiirehdimme kotiin, tytär tekee läksyt (matikasta jää aina läksyjä, paitsi perjantaisin) istun vieressä ja autan tarpeen mukaan, kello on 16.30, kun läksyt on tehty. Syömme pikaisesti ja tytär soittaa papalle lyhyen puhelun. Klo 17.05 olemme taas autossa. Tytär harrastaa telinevoimistelua ja balettia ja tänään on voimistelupäivä. En tykkää ajaa pimeässä ja pimeä laskeutuu tällä hetkellä viiden aikaan. Reitti on kaunis, mutta tie kapea ja mutkainen. Mielessä käy, että mitä jos tapahtuu jotain ja mieskin on pari päivää työreissussa.

Tyttären voimistelu on klo 17.30-18.30 ja sen ajan sometan ihan hyvällä omallatunnolla, vastailen sähköposteihin ja viesteihin, harmillisesti Suomen päässä ei ole kukaan hereillä, joten kavereille ei tule laitettua viestejä. Kotiin ajamme pilkkopimeässä ja ihailemme matkalla upeita jouluvaloja; koristelu ja juhlinta täällä osataan, ihailen!

Onneksi läksyt on tehty ennen voimistelua, tytär pääsee suoraan kylpyyn ja iltapalalle. Hän katselee samalla Youtube joulukalentereita lemppari tubettajiltaan. Kello on 20, kun iltapala on syöty. Itse valmistelen seuraavan päivän eväitä sen verran kuin se ennakkoon on mahdollista. Katson tyttärelle seuraavan päivän vaatteet valmiiksi, tällä kertaa se tuottaa hiukan päänvaivaa, sillä heillä on koulussa ”winter spirit week”, tänään pukeuduttiin yöpaitaan ja huomenna pitäisi olla kokovalkoiset vaatteet. Yläosa löytyy helposti, mutta alaosa tuottaa vaikeuksia, harkitsen jo omalla kaapilla käymistä, mutta tytär kelpuuttaa valkopohjaiset kuviolliset leggarit, ongelma ratkaistu.

Hetken ehdimme pötkötellä vierekkäin sohvalla ja soittaa isille työreissuun ennen kuin luetaan iltasatu (tykkään edelleen lukea tyttärelle, vaikka ei enää tarvitsisi) ja mennään molemmat nukkumaan yhdeksältä.

Kivaa uutta joulukuun viikkoa toivotellen,

allekirjoitus