Ensimmäinen vuosi USAssa

Päivälleen vuosi sitten saavuttiin väsyneinä, mutta onnellisina ja jännittyneinä uuteen kotiin uudelle mantereelle ja aloitettiin seikkailu tuntemattomaan. Ja kovasti puhuin meidän muutosta seikkailuna, mutta en osannut edes arvata millainen seikkailu tästä vuodesta oikein kehkeytyykään. Vuosi on tarjonnut tavallista arkea, huikeita paikkoja ja tapahtumia, suurta epävarmuutta, säälimätöntä tylsyyttä (lock down) ja päälimmäisenä kuitenkin suurta kiitollisuutta siitä, että uskallettiin ottaa tämä askel ja löytää itsemme pienestä kaupungista USAn itärannikolta.

En voi tarpeeksi allekirjoittaa kuinka onnellisia ollaan, että tyttärellä kaikki sujui niin hyvin alusta lähtien. Tyttären kautta tutustuimme myös ihanaan perheeseen, jossa riittää samanmielistä seuraa koko meidän perheelle, kuinka voikaan löytyä niin mutkaton perhe, joka on vieläpä käynyt Suomessa ja tykkää Suomesta. Taisi olla tähdet kohdillaan.

Eihän tämä vuosi toki ole pelkkää ihanuutta ollut, sama arki pyörii täällä kuin Suomessakin ja joissain asioissa niin paljon hankalampana. Vasta nyt voin sanoa alkavani olla sinut kaasu-uunin kanssa. Nykyisin isompi osa keitoksista onnistuu kuin epäonnistuu ja se tuntui alkuun mahdottomalta saavutukselta. Myös ruoka on monipuolistunut alun haparoinnin jälkeen, kun ainoa varma ruoka oli makaronilaatikko. Ruokakaupassakäynti ei ole enää samanlainen tunteja kestävä hykerryttävä seikkailu kuin se oli alkuun (tai no sanotaan, että kun en ole yli 3kk käynyt kaupassa, niin mahtaa se aikamoinen seikkailu olla taas ensimmäisillä kerroilla). Jalkakäytävien olemassaolo ei herätä suurta kiitollisuutta, eikä autolla ajo nosta pulssia ääripäähän. Uima-allaskin tuntuu normaalilta ja asiaankuuluvalta, vaikka siitä olenkin todella onnellinen. Se että roskat haetaan oven takaa on ihan normaalia (kuka nyt roskikselle jaksaisi kävellä) ja se, että ollaan ainoita ulkoilijoita sade/lumisade/jääkeleillä ei herätä enää tunteita suuntaan tai toiseen. Arki on astunut vahvasti kuvaan.

Suurimpia vastoinkäymisiä olivat syksyn jatkuvat sairastamiset. Jossain kohtaa alkoi tuntua siltä, että tekisi vain mieli luovuttaa. Jos ottaisi tyttären kotikouluun, niin sairastaminenkin loppuisi. Ja kun kotikoulusta sitten tulikin totta (hyvä, että sekin kortti tuli käännettyä) tajusin, ettei minusta ole kotikoun opettajaksi pitkällä tähtäimellä. Tajusin myös, että tyttäreni oikeasti viihtyy koulussa todella hyvin ja hänellä on siellä kiva kaveriporukka ja kannustavia opettajia. Odotamme molemmat innolla koulun alkua ja toivomme, että normaaliin palataan jälleen syyskuussa. Sinne hän solahti, amerikkalaiseen koulumaailmaan, paljon paremmin kuin uskalsimme ikinä toivoa.

Kyllä me kaivataan myös Suomea, eniten tietysti läheisiä, mutta välillä tuntuu, että olisi aika siistiä puhua suomea, hoitaa kaikki asiat ihan sillä omalla kielellä, eikä miettiä vaikka ennen lääkäriin menoa mitä mahdollisia uusia sanoja voi tarvita. Tai että ruokakaupassa myytäisiin juuri sitä herkkua mitä tekee mieli. Välillä huonona päivänä kaipaa sitäkin, ettei kukaan tervehdi ja hymyile, vaikka se kyllä saa heti paremmalle tuulelle, kun ohikulkija tervehtii. Luontoa ei ole ollut erityisesti ikävä, sillä sitä meillä on tarjolla ihan omasta takaa ja kuinka monipuolista luontoa ja eläimiä täältä löytyykään, olen aivan ihastunut meidän metsäretkiin. Julkiset kulkuvälineetkin olisi aika mukavia, mutta onneksi autoilu sujuu jo kivasti itseltäkin.

Positiiviset vie ehdottomasti voiton tässä vertailussa. Jos ei koronan aiheuttamaa epävarmuutta ja poikkeustilaa lasketa, niin vuosi on mennyt todella hyvin. Kokonaisuudessaan paremmin kuin ajattelin. Ja tuntuu siltä, että olemme juuri siellä, missä meidän kuuluukin olla. Siitä on kutakuinkin tasan kolme vuotta, kun kävimme ensimmäisen kerran lomamatkalla Floridassa ja lentokoneessa sanoin miehelle, että joko me tykätään Amerikasta niin paljon, että halutaan muuttaa sinne tai sitten ei tykätä ollenkaan, eikä mennä enää käymään toiste. Voitte päätellä miten on asian laita.

Mulla on ollut mielessä toteuttaa haastattelu tyttärelle siitä miltä hänestä tuntuu asua täällä. Vastaukset sain hyvinkin napakasti, niinkuin kymmenenvuotiaalta voi olettaa (varsinkin kesken tärkeän askartelun).

Mikä on parasta täällä? On lämmintä ja kivoja kavereita.

Mitä kaipaat Suomesta eniten? Kaikkia sukulaisia ja ruokia.

Mikä on erilaista täällä verrattuna Suomeen? Täällä ei ole paljon kävelyteitä, ruoka on erilaista.

Mitä toisit tänne Suomesta? Mummit ja papan.

Mitä ruokaa kaipaat Suomesta? Karjalanpiirakoita, vihreitä kuulia ja Kotipizzaa.

Mikä on lempiruokasi Amerikassa? Hot dog ja grillattu maissi, äidin tekemät quesadillat ja sushi.

Missä syöt mieluiten (jos ei kotona)? Taco Bell, KFC, Arby’s

Mikä on ollut mielenkiintoisin paikka, jossa olet käynyt USAssa? Ehdottomasti Las Vegas.

Mitä aiot tehdä ensimmäiseksi Suomessa? Syön varmaan Kotipizzaa.

Mitä eroa on Amerikkalaisessa ja Suomalaisessa koulussa? Täällä on koulubussi, yksi lyhyt välitunti päivässä ja omat eväät lounaalla.

Mikä meidän kodissa/asuinalueessa on parasta? Isot huoneet, kokolattiamatto ja uima-allas.

Ihanaa kesäkuun alkua toivotellen,

allekirjoitus

Kevään etenemistä

Korona-arki onkin osoittautunut kohtalaisen kiireiseksi ja en ole omaa konetta juuri avannut kuukauteen. Vaikka kotona ollaan oltu koko ajan, niin täytyy sanoa, että tauko pääsiäisen muodossa tuli oikein tarpeeseen. Ihanaa, kun opetusvastuu on ollut hetken tauolla!

Meidän kotikoulu on löytänyt parin viime viikon aikana hyvän rytmin, jos ensimmäiset pari viikkoa menivätkin enemmän harjoittelun puolelle. Tytär ehtii yleensä aamulla aloittaa omia aikojaan sellaisia tehtäviä, joihin ei tarvitse apua ja itse olen sitten hypännyt vastuuseen aamutoimien jälkeen. Meillähän aloitetaan nyt vasta pääsiäisen jälkeen enemmän opettajalähtöistä opetusta, joskin olen varautunut siihen, ettei omiin töihin sen enempää jää aikaa kuin tähän astikaan.

Tänä keväänä meillä on ollut aikaa tutustuttu luonnonpuistoihin siellä sun täällä, viikonloput menevät pääosin jossain päin metsässä. Yleensä mies kysyy minne haluan mennä ja mun vastaus on aina sama; jonnekin missä on vettä. Ja niinpä me ollaan eksytty aivan upeisiin maisemiin kerta toisensa jälkeen. Miten ihanaa kuunnella veden solinaa ja lintujen laulua ja kuvitella hetken, että kaikki on normaalia ja elämä sellaista kuin mihin on ehtinyt koko elämän ajan tottua. Eilen haaveilimme siitä, että pääsisi käymään outlet-ostoksilla. Haave on tällä hetkellä tosi kaukainen, sillä meillä täällä tilanne on vasta pahentumaan päin, vaikka se tilastojen valossa on nyt jo paha. Spekulaatiot siitä, että maa ”avattaisiin” tuntuvat tällä hetkellä absurdeilta ja aikamoiselta ruletilta ihmishengillä.

Mutta se politiikasta, onneksi asia ei ole omilla harteilla ja vaikka tällä hetkellä lapset olisivat Marylandissa palaamassa kouluun 27.4., niin kukaan ei taida uskoa, että se tulisi oikeasti tapahtumaan. Itse uskon, että kouluun mennään seuraavan kerran syksyllä. Mutta kaikesta huolimatta toivon tosi paljon, että olisin väärässä ja jo ihan pian elettäisiin normaalia arkea!

Niin ja selvennyksenä vielä, että meillähän ei täällä ole auki kuin pakolliset eli ruokakaupat, apteekit, rautakaupat ja bensa-asemat. Ravintoloista voi ostaa ruokaa mukaan tai kotiintoimituksella. Niinpä itse viilailen kynsiäni lyhyemmiksi (piti oikein tilata metallinen viila, että toimii) ja mies pohtii antaako tukan kasvaa vai leikkaako siilin. :D Ruokakaupassa ei olla käyty yli kuukauteen, vaan noudamme ruokaostokset kaupan parkkipaikalta.

Kaikista erikoisuuksista huolimatta kevät etenee omaa tahtiaan. On mahtavaa seurata, miten puihin kehittyy lehdet ja vihreys valtaa alaa. Kirsikkapuiden ja magnolioiden kukinnat olivat upeat! Ne jaksoivat ilahduttaa tänä keväänä oikein erityisesti. Vaikka harmitti, että kauan sitten varattu viikonloppu D.C.:ssa kauneimpaan kirsikkapuiden kukinta-aikaan peruuntui, niin onneksi pääsimme nauttimaan kauniista kukinnoista kävelylenkeillä. Ja Facebook muistuttaa viime kevään reissusta, jolloin näimme nuo upeat kukinnat ja ihastuimme kertaheitolla D.C.hin. Ehkä ensi keväänä pääsemme taas paikanpäälle oikeaan aikaan.

Pääsiäistä meidän piti viettää Floridassa helteistä ja auringosta nauttien. Disney World ja Universal Studios olivat listalla. Ja kuinka paljon onkaan odotettu, että päästään Floridaan, joka on ehdottomasti yksi meidän kaikkien lempparikohteita. Mutta ei tänä keväänä. Nyt pysytellään kotona ja odotetaan parempia aikoja. Kuinka ihanalta mahtaakaan sitten tuntua, kun taas pääsee liikkumaan ilman rajoituksia ja huolta. Mahtaa ihan jo normaali kauppareissukin tuntua luksukselta kaiken tämän jälkeen.

Tsemppiä ja aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen,

allekirjoitus

Kurkistus kauppakassiin

Mulle on tullut Instagramin puolella kyselyjä meidän ruokaostoksista, ruokakaupoista ja miten syömistottumukset on muuttuneet tänne USAan muuton jälkeen. Aiheeseen on pitänyt tarttua monta kertaa, mutta se oleellinen eli kuvat on puuttuneet. Mikähän siinä onkin, että vaikka kuinka päättää kauppaan lähtiessä kuvata ostoskoria ja kaupan hyllyjä, niin siinä se sitten matkan varrella unohtuu, kunnes huomaa, että taas jäi kuvailut ensi kertaan. Nytkään ei valitettavasti ole kaupasta kuvia, mutta tadaa, kotiin tullessa muistin asian ja sentään kuvasin teille kauppakassin sisällön, jee!

Tähän kyseiseen kauppareissuun meni reilu 93$ (noin 84€), kuvasta puuttuu mun ja tyttären sushilounas, joka verotti kokonaissummaa peräti 18$ verran. Huomaatte varmasti myös, että tästä kuvasta puuttuu monta oleellista juttua, kuten leipä, jugurtti, levitteet, kananmunat ym. Olen jo aiemmin kertonutkin, että käytämme pääasiassa kolmea eri ruokakauppaa joka viikko. Nämä kyseiset ostokset ovat meidän suosikkikaupasta Wegmansilta, josta haetaan yleensä vihannekset, kasvikset, hedelmät, liha, kala ym. Wegmansia voi verrata vaikkapa Stockmannin Herkkuun, valikoima on monipuolinen ja tiskeistä löytyy valinnanvaraa, kaikki on tuoretta ja houkuttelevasti esillä. Myös kukat ostan usein juuri Wegmansilta, sillä täällä sijaitsee erillinen kukka/kasviosasto. 

Minä olen se, joka pääasiassa meillä kokkaa jo ihan senkin takia, kun olen päivät kotona. Ei ole mikään salaisuus, että en pidä ruuanlaitosta ollenkaan, teen sitä lähinna pakon edessä, koska haluan, että syömme koko perhe terveellisesti. Tytär ja mies ottavat lounaaksi valmistamani eväät, sillä kummallakin vaihtoehdot ovat helposti niitä vähemmän tervellisiä, jos söisi töissä ja koulussa. Mikäli tyttären koulun ruokalista kiinnostaa, niin olen aiemmin sivunnut aihetta täällä. Välillä valmistan kaikille meille kolmelle eri ruuat, mutta useimmiten syömme miehen kanssa samaa ruokaa ja teen tyttärelle hänen suosikkeja – koulupäivät ovat pitkiä ja haluan olla varma, että hän myös syö eväänsä. Tytär usein valittaakin, että hänellä on paljon enemmän syötävää kuin luokkakavereilla, joilla saattaa olla eväänä leipä ja pari keksiä tms.

Oikaisen siinä, missä se ei ole niin haitallista eli esimerkiksi ananakset ja vesimelonit ostan valmiiksi pilkottuina. Näin saan niitä helposti molempien eväiksi ja välipaloiksi. Nyt, kun löysin innostukset smoothieihin, niin teen itselleni viikoksi annokset valmiiksi pakastimeen ja se helpottaa arkiaamuja. Meillä saatetaan turvautua myös valmiiseen, se tapahtuu usein maanantaisin ja tiistaisin, kun koulun jälkeen on kiire harrastuksiin. Tällä kertaa mukaan tarttui paikanpäällä valmistettuja kananugetteja ja lohkoperunoita. Arvatkaa montako kertaa on ollut ikävä Saarioisten pinaattilettuja kiirepäivänä…

Voin helposti todeta, että koko perheen marjojen, hedelmien ja kasvisten syönti on lisääntynyt tänne muuton jälkeen. Hedelmät ovat maukkaampia ja ympäri vuoden edullisempia. Eivät ne varsinaisesti halpoja ole täälläkään, mutta mielellään tulee ostettua paljon niitä, sillä tiedän, että kaikki syödään viikossa ja kuvassa ei tietenkään ole kaikki hedelmät/vihannekset mitä meillä menee. Totesin tuolla aiemmin, että en välitä ruuanlaitosta ja se näkyy siten, että perjantai-iltaisin vietämme usein pizzailtaa eli haemme vakkaripaikasta pizzan. Viikonloppuisin en yksinkertaisesti laita ruokaa (paitsi sunnuntaina seuraavalle viikolle), niinpä testailemme uusia ravintoloita tai valitsemme yhteisiä suosikkeja viikonlopun ruokailuun. Luin jostain tutkimuksen, jonka mukaan täällä paikalliset söisivät 3-4 kertaa viikossa ulkona, veikkaan, että se on aika paljon enemmän kuin perusperheessä Suomessa. Riippuen ravintolasta annokset saattavat olla niin isoja, että niistä voi syödä myös toisen aterian kotona ja onkin hyvin yleistä, että ravintolasta lähdetään take out-rasian kanssa kotiin. Ravintoloista kirjoittelen ehdottomasti ihan oman postauksen, täytyy vain muistaa kerätä sitä kuva-aineistoa, ettei ole ihan kuivaa luettavaa.

Ehdottomasti eniten ikävöin Suomesta ruisleipää. Alan olla aika kypsä paikalliseen vaaleaan ”pullaan”. Lidlistä löytyy onneksi vähän kivempia vaihtoehtoja, jotka myös maistuvat hyvälle ja olenkin nyt alkanut pakastaa viikoksi leivät, ettei tarvitse käydä tekemässä ”pullaostoksia” keskellä viikkoa. Söin arkena kasvispainotteisesti töissä ja Suomessa on monipuolinen valikoima kaikkea siihen sopivaa, kun halusi nopean aterian. Täällä en ole Mifujen ym. kaltaisiin puolivalmiisiin törmännyt. Meni myös pitkään löytää ”se oikea” omenamehu, mutta onneksi se löytyi ja saan taas tehtyä omena-vesilitkua, jota tykkään juoda.

Niin ja se tärkein meinasi unohtua; mitä söimme tällä viikolla lounaaksi. Uskotteko, jos kerron, että tuo grillikana riitti kolmelle kolmeksi lounaaksi? Riittihän se, lisukkeena ihanan ystävän vinkkaamaan rice-a-roni risottoa, niinkuin sitä kutsumme ja paljon erilaisia paahdettuja tai keitettyjä kasviksia (vihreitä papuja, paria eri paprikaa, kesäkurpitsaa). Ja loppuviikon päivät syödään miehen kanssa fetatomaattipastaa, tyttärelle oli onneksi pari annosta makaronilaatikkoa pakkasessa hätävarana. Ja hei, huomenna on taas perjantai ja mun keittiövuoro loppuu, jee!

Tykkäätkö sinä laittaa ruokaa? Heräsikö jotain kysymyksiä liittyen ruokiin tai meidän kauppakassiin?

Ihanaa loppuviikkoa toivotellen,

allekirjoitus

PS. Niin ja noi Popcornersit, ne on aivan taivaallisia, yleensä piilotan pussin, ettei muut syö niitä…