Ensimmäinen vuosi USAssa

Päivälleen vuosi sitten saavuttiin väsyneinä, mutta onnellisina ja jännittyneinä uuteen kotiin uudelle mantereelle ja aloitettiin seikkailu tuntemattomaan. Ja kovasti puhuin meidän muutosta seikkailuna, mutta en osannut edes arvata millainen seikkailu tästä vuodesta oikein kehkeytyykään. Vuosi on tarjonnut tavallista arkea, huikeita paikkoja ja tapahtumia, suurta epävarmuutta, säälimätöntä tylsyyttä (lock down) ja päälimmäisenä kuitenkin suurta kiitollisuutta siitä, että uskallettiin ottaa tämä askel ja löytää itsemme pienestä kaupungista USAn itärannikolta.

En voi tarpeeksi allekirjoittaa kuinka onnellisia ollaan, että tyttärellä kaikki sujui niin hyvin alusta lähtien. Tyttären kautta tutustuimme myös ihanaan perheeseen, jossa riittää samanmielistä seuraa koko meidän perheelle, kuinka voikaan löytyä niin mutkaton perhe, joka on vieläpä käynyt Suomessa ja tykkää Suomesta. Taisi olla tähdet kohdillaan.

Eihän tämä vuosi toki ole pelkkää ihanuutta ollut, sama arki pyörii täällä kuin Suomessakin ja joissain asioissa niin paljon hankalampana. Vasta nyt voin sanoa alkavani olla sinut kaasu-uunin kanssa. Nykyisin isompi osa keitoksista onnistuu kuin epäonnistuu ja se tuntui alkuun mahdottomalta saavutukselta. Myös ruoka on monipuolistunut alun haparoinnin jälkeen, kun ainoa varma ruoka oli makaronilaatikko. Ruokakaupassakäynti ei ole enää samanlainen tunteja kestävä hykerryttävä seikkailu kuin se oli alkuun (tai no sanotaan, että kun en ole yli 3kk käynyt kaupassa, niin mahtaa se aikamoinen seikkailu olla taas ensimmäisillä kerroilla). Jalkakäytävien olemassaolo ei herätä suurta kiitollisuutta, eikä autolla ajo nosta pulssia ääripäähän. Uima-allaskin tuntuu normaalilta ja asiaankuuluvalta, vaikka siitä olenkin todella onnellinen. Se että roskat haetaan oven takaa on ihan normaalia (kuka nyt roskikselle jaksaisi kävellä) ja se, että ollaan ainoita ulkoilijoita sade/lumisade/jääkeleillä ei herätä enää tunteita suuntaan tai toiseen. Arki on astunut vahvasti kuvaan.

Suurimpia vastoinkäymisiä olivat syksyn jatkuvat sairastamiset. Jossain kohtaa alkoi tuntua siltä, että tekisi vain mieli luovuttaa. Jos ottaisi tyttären kotikouluun, niin sairastaminenkin loppuisi. Ja kun kotikoulusta sitten tulikin totta (hyvä, että sekin kortti tuli käännettyä) tajusin, ettei minusta ole kotikoun opettajaksi pitkällä tähtäimellä. Tajusin myös, että tyttäreni oikeasti viihtyy koulussa todella hyvin ja hänellä on siellä kiva kaveriporukka ja kannustavia opettajia. Odotamme molemmat innolla koulun alkua ja toivomme, että normaaliin palataan jälleen syyskuussa. Sinne hän solahti, amerikkalaiseen koulumaailmaan, paljon paremmin kuin uskalsimme ikinä toivoa.

Kyllä me kaivataan myös Suomea, eniten tietysti läheisiä, mutta välillä tuntuu, että olisi aika siistiä puhua suomea, hoitaa kaikki asiat ihan sillä omalla kielellä, eikä miettiä vaikka ennen lääkäriin menoa mitä mahdollisia uusia sanoja voi tarvita. Tai että ruokakaupassa myytäisiin juuri sitä herkkua mitä tekee mieli. Välillä huonona päivänä kaipaa sitäkin, ettei kukaan tervehdi ja hymyile, vaikka se kyllä saa heti paremmalle tuulelle, kun ohikulkija tervehtii. Luontoa ei ole ollut erityisesti ikävä, sillä sitä meillä on tarjolla ihan omasta takaa ja kuinka monipuolista luontoa ja eläimiä täältä löytyykään, olen aivan ihastunut meidän metsäretkiin. Julkiset kulkuvälineetkin olisi aika mukavia, mutta onneksi autoilu sujuu jo kivasti itseltäkin.

Positiiviset vie ehdottomasti voiton tässä vertailussa. Jos ei koronan aiheuttamaa epävarmuutta ja poikkeustilaa lasketa, niin vuosi on mennyt todella hyvin. Kokonaisuudessaan paremmin kuin ajattelin. Ja tuntuu siltä, että olemme juuri siellä, missä meidän kuuluukin olla. Siitä on kutakuinkin tasan kolme vuotta, kun kävimme ensimmäisen kerran lomamatkalla Floridassa ja lentokoneessa sanoin miehelle, että joko me tykätään Amerikasta niin paljon, että halutaan muuttaa sinne tai sitten ei tykätä ollenkaan, eikä mennä enää käymään toiste. Voitte päätellä miten on asian laita.

Mulla on ollut mielessä toteuttaa haastattelu tyttärelle siitä miltä hänestä tuntuu asua täällä. Vastaukset sain hyvinkin napakasti, niinkuin kymmenenvuotiaalta voi olettaa (varsinkin kesken tärkeän askartelun).

Mikä on parasta täällä? On lämmintä ja kivoja kavereita.

Mitä kaipaat Suomesta eniten? Kaikkia sukulaisia ja ruokia.

Mikä on erilaista täällä verrattuna Suomeen? Täällä ei ole paljon kävelyteitä, ruoka on erilaista.

Mitä toisit tänne Suomesta? Mummit ja papan.

Mitä ruokaa kaipaat Suomesta? Karjalanpiirakoita, vihreitä kuulia ja Kotipizzaa.

Mikä on lempiruokasi Amerikassa? Hot dog ja grillattu maissi, äidin tekemät quesadillat ja sushi.

Missä syöt mieluiten (jos ei kotona)? Taco Bell, KFC, Arby’s

Mikä on ollut mielenkiintoisin paikka, jossa olet käynyt USAssa? Ehdottomasti Las Vegas.

Mitä aiot tehdä ensimmäiseksi Suomessa? Syön varmaan Kotipizzaa.

Mitä eroa on Amerikkalaisessa ja Suomalaisessa koulussa? Täällä on koulubussi, yksi lyhyt välitunti päivässä ja omat eväät lounaalla.

Mikä meidän kodissa/asuinalueessa on parasta? Isot huoneet, kokolattiamatto ja uima-allas.

Ihanaa kesäkuun alkua toivotellen,

allekirjoitus

Kevään etenemistä

Korona-arki onkin osoittautunut kohtalaisen kiireiseksi ja en ole omaa konetta juuri avannut kuukauteen. Vaikka kotona ollaan oltu koko ajan, niin täytyy sanoa, että tauko pääsiäisen muodossa tuli oikein tarpeeseen. Ihanaa, kun opetusvastuu on ollut hetken tauolla!

Meidän kotikoulu on löytänyt parin viime viikon aikana hyvän rytmin, jos ensimmäiset pari viikkoa menivätkin enemmän harjoittelun puolelle. Tytär ehtii yleensä aamulla aloittaa omia aikojaan sellaisia tehtäviä, joihin ei tarvitse apua ja itse olen sitten hypännyt vastuuseen aamutoimien jälkeen. Meillähän aloitetaan nyt vasta pääsiäisen jälkeen enemmän opettajalähtöistä opetusta, joskin olen varautunut siihen, ettei omiin töihin sen enempää jää aikaa kuin tähän astikaan.

Tänä keväänä meillä on ollut aikaa tutustuttu luonnonpuistoihin siellä sun täällä, viikonloput menevät pääosin jossain päin metsässä. Yleensä mies kysyy minne haluan mennä ja mun vastaus on aina sama; jonnekin missä on vettä. Ja niinpä me ollaan eksytty aivan upeisiin maisemiin kerta toisensa jälkeen. Miten ihanaa kuunnella veden solinaa ja lintujen laulua ja kuvitella hetken, että kaikki on normaalia ja elämä sellaista kuin mihin on ehtinyt koko elämän ajan tottua. Eilen haaveilimme siitä, että pääsisi käymään outlet-ostoksilla. Haave on tällä hetkellä tosi kaukainen, sillä meillä täällä tilanne on vasta pahentumaan päin, vaikka se tilastojen valossa on nyt jo paha. Spekulaatiot siitä, että maa ”avattaisiin” tuntuvat tällä hetkellä absurdeilta ja aikamoiselta ruletilta ihmishengillä.

Mutta se politiikasta, onneksi asia ei ole omilla harteilla ja vaikka tällä hetkellä lapset olisivat Marylandissa palaamassa kouluun 27.4., niin kukaan ei taida uskoa, että se tulisi oikeasti tapahtumaan. Itse uskon, että kouluun mennään seuraavan kerran syksyllä. Mutta kaikesta huolimatta toivon tosi paljon, että olisin väärässä ja jo ihan pian elettäisiin normaalia arkea!

Niin ja selvennyksenä vielä, että meillähän ei täällä ole auki kuin pakolliset eli ruokakaupat, apteekit, rautakaupat ja bensa-asemat. Ravintoloista voi ostaa ruokaa mukaan tai kotiintoimituksella. Niinpä itse viilailen kynsiäni lyhyemmiksi (piti oikein tilata metallinen viila, että toimii) ja mies pohtii antaako tukan kasvaa vai leikkaako siilin. :D Ruokakaupassa ei olla käyty yli kuukauteen, vaan noudamme ruokaostokset kaupan parkkipaikalta.

Kaikista erikoisuuksista huolimatta kevät etenee omaa tahtiaan. On mahtavaa seurata, miten puihin kehittyy lehdet ja vihreys valtaa alaa. Kirsikkapuiden ja magnolioiden kukinnat olivat upeat! Ne jaksoivat ilahduttaa tänä keväänä oikein erityisesti. Vaikka harmitti, että kauan sitten varattu viikonloppu D.C.:ssa kauneimpaan kirsikkapuiden kukinta-aikaan peruuntui, niin onneksi pääsimme nauttimaan kauniista kukinnoista kävelylenkeillä. Ja Facebook muistuttaa viime kevään reissusta, jolloin näimme nuo upeat kukinnat ja ihastuimme kertaheitolla D.C.hin. Ehkä ensi keväänä pääsemme taas paikanpäälle oikeaan aikaan.

Pääsiäistä meidän piti viettää Floridassa helteistä ja auringosta nauttien. Disney World ja Universal Studios olivat listalla. Ja kuinka paljon onkaan odotettu, että päästään Floridaan, joka on ehdottomasti yksi meidän kaikkien lempparikohteita. Mutta ei tänä keväänä. Nyt pysytellään kotona ja odotetaan parempia aikoja. Kuinka ihanalta mahtaakaan sitten tuntua, kun taas pääsee liikkumaan ilman rajoituksia ja huolta. Mahtaa ihan jo normaali kauppareissukin tuntua luksukselta kaiken tämän jälkeen.

Tsemppiä ja aurinkoisia kevätpäiviä toivotellen,

allekirjoitus

Kotikoulua koronan varjossa

Kun miettii taaksepäin tämän viikon kulkua, niin ei meinaa oikein pysyä perässä mitä kaikkea tässä onkaan tapahtunut. Myönnän itse kuunnelleeni maailman tapahtumia vakavin mielin, mutta siitä huolimatta täällä meillä tilanne ei vielä vaikuttanut hälyttävältä. Vakavammaksi tilanne muuttui kuitenkin lyhyellä aikataululla ja viimeistään torstaina herätessäni uutisiin lentorajoituksista oli selvää, että tosi on kyseessä myös meillä. Hamstraamisesta voidaan olla montaa mieltä – samoin vessapaperista – mutta itse olen ihan tyytyväinen, että ehdimme jo ennen tuota torstaita hakea kaappeihin täytettä, sillä torstain uutiset saivat viimeistään ihmiset liikkeelle ja kauppojen hyllyt näyttivät osittain täysin tyhjiltä. Myöhemmin leikkipuistossa ollessamme kilahti kännykkääni viesti koulujen sulkemisesta.

Perjantaina koulussa jaettiin kotiin (kohtalaisen epämääräinen) opiskelumateriaali, sekä pulpetit tyhjennettiin. Mukaan lähti myös esimerkiksi nokkahuilu, josta juuri alkoi soittotestit ja joiden piti jatkua viikottain. Nyt pääsee siis äitikin kunnolla harjoittelemaan nokkahuilulla, sillä mullahan se jäi omana kouluaikana monen sattuman summana harjoittelematta… Täällä suhtaudutaan kotiopetukseen tässä vaiheessa niin, että ylläpidetään taitoja, eikä kotona velvoiteta opettelemaan uutta. Kuitenkin esimerkiksi matematiikan opetus on siirtynyt osittain nettiin, josta löytyy normaalitilanteessakin virtuaalitunteja, sekä tehtäviä. Lukukirjoja on parin viikon kotiopetukseen varattu vähintäänkin tarpeellinen määrä, kuten alempaa huomaatte. 

Koulupäivät ovat normaalisti seitsemän tuntisia, joten kotikouluun meillä on kohtalaisen väljä aikataulu. Silti jonkinlainen aikataulu meillä on oltava, sillä tytär helposti askartelisi ja jumppaisi kaiket päivät, jos vain mahdollista. Uusi arki näyttää erikoiselta, erikoisemmaksi vielä tämän tekee se, ettei kukaan tiedä mitä tulee tapahtumaan (sitä voidaan vain ennustaa muiden maiden esimerkistä) tai kauanko erikoistilanne tulee kestämään.

Tällä hetkellä vielä harmittaa kovasti odotettujen reissujen peruuntuminen, vaikka maailman tilanteen vakavuuden rinnalla se onkin pieni pettymys ja onneksi reissaamaan pääsee sitten myöhemminkin. Nyt voi vain odottaa ja katsoa mitä tuleman pitää ja toivoa, että pääsemme kaikki pian normaaliin arkeen käsiksi. Se mahtaa tuntua kaiken tämän jälkeen luksukselta. 

Pysykäähän terveinä <3

allekirjoitus