Postikortteja Puerto Ricosta

Vaikka joulu ja uusivuosikin on jo hyvän matkaa takanapäin, niin en malta olla dokumentoimatta tänne pientä palaa taannoisesta Puerto Ricon reissustamme. Reissun ajankohdaksi valikoitui joulu ja vuodenvaihde ihan siitä syystä, että täällä ainoa pitempi loma koulusta ajoittuu kesän lisäksi joulun aikaan. Koulun puolelta toive on, että reissut ajoitetaan loma-aikoihin, joita ei sitten kuitenkaan juuri ole. No onneksi matkailukin menee hyvin oppimisen kannalta, jos siihen niin suhtautuu…

Loman pääantia oli rentoutuminen ja yhdessäolo. Säät suosivat paljon paremmin kuin olin osannut kotoa käsin varautua ja lämpötila pysyi myös illalla sopivan lämpöisenä. Meidän majoitus oli lähellä kuuluisaa El Yunquen sademetsää, joka onkin ehdoton vierailukohde saarella pistäytyessä. Hotellimme oli auennut vain joitain kuukausia aiemmin uudelleen vuoden 2017 hurrikaanin jäljiltä ja kaikki olikin käytännössä uutta. Hurrikaanin jälkiä oli edelleen esimerkiksi juuri sademetsässä, jossa osa reiteistä oli suljettuina kunnostuksen vuoksi.

Vaikka pääosa lomasta meni rannalla ja altaalla leppoisasta olosta nauttien, niin vierailu sademetsään, jossa pääsi uimaan vesiputoukseen oli aivan unohtumaton kokemus. Onneksi olimme aamuvirkkuina liikkeellä jo seitsemältä, sillä paluumatkalla aamupäivällä vastaan tuli jonoittain autoja, eipä olisi päässyt polskimaan enää silloin omalla porukalla.

Kävimme myös pääkaupunki San Juanin vanhassa kaupungissa, joka muistuttaa paljon Eurooppalaisia pikkukaupunkeja värikkäine taloineen. Kaunis historiallinen kaupunki oli helppoa ottaa haltuun kävellen ja vaikka päivä oli paahtavan kuuma, niin meren läheisyys takasi onneksi mukavan kokemuksen kaikesta kävelystä huolimatta.

Meiltä lentää Puerto Ricoon vain reilun kolme tuntia, joten tuntui ihmeelliseltä päästä viileästä tropiikkiin noin lyhyessä ajassa. Puerto Rico on Amerikan territorio, joten matkustaminen sinne oli täältä myös helppoa, kun osa maahantulovirallisuuksista jää tämän takia välistä. Itselläni ei ollut juuri muita odotuksia kuin aurinkoa ja lämpöä lomalta, mutta postikorttimaisemissa muistui nopeasti mieleen miksi Karibia onkaan niin ihana ja miksi sinne on ehdottomasti päästävä taas uudelleen, nyt kun se on niin lähellä.

Tämä oli sellainen loma, jonka olisi toivonut vain jatkuvan ja jatkuvan, se kertonee jotain loman ja kohteen onnistumisesta. Arjessa ollaan oltu kiinni jo heti vuodenvaihteesta lähtien, joten nyt lienee aika alkaa suunnitella seuraavaa reissua. Vähäiset vapaat on käytettävä huolella ja viisaasti… Ihanaa torstaita toivotellen,

allekirjoitus

Maassa maan tavalla – mikä ihmetyttää USAssa?

No oikeasti monikin asia ihmetyttää ja toisaalta nyt, kun on jo hetken ehtinyt tottua erilaisiin tapoihin, niin osaan niistä suhtautuu olankohautuksella. Näin talven kourissa (tai kevään kynnyksellä, mistä voi tietää) olen jälleen hämmästellyt montaa asiaa, jotka ovat takuulla toisin USAssa kuin Suomessa (menemättä kuitenkaan sen syvemmälle poliittisiin tai kansallisiin kysymyksiin). Alla pari hämmentävää huomiota.

Pahimpinakin viimapäivinä, kun itse kietoudun lämpimään untuvatakkiin ja huiviin niin että vain nenä näkyy, mitä tekee paikallinen? En muista, että olisin tähän mennessä nähnyt hanskoja tai lapasia vielä kertaakaan, pipoja olen nähnyt jokusen, takkeja alkaa olla jo useammilla, lämpimät kengät sen sijaan ovat hyvinkin yleisiä ja niitä saattoi näkyä jo lokakuussa, jolloin itse saatoin lämpimänä päivänä kulkea vielä sandaaleissa. Sen sijaan olen nähnyt viimeksi eilen pari koululaista poistumassa shortseissa pyörällä koulusta (kukaan ei sentään ollut eilen t-paidassa, mikä sekin on ihan yleistä). Pienetkin lapset voivat hyvin olla ilman pipoja, hanskoja ja takki auki tuulessa ja tuiverruksessa. Aikuiset sitten tietysti ovat oma lukunsa, mutta tuntuvat pärjäävän hupparilla tai kevyellä takilla säällä kuin säällä tai jos laittavat talvitakin päälle, niin se on tietenkin auki. Ja sitten olen minä; hassu suomalainen, jolla on untuvatakkia, ulkohousuja, pipoja, hanskoja jne. ja pakotan vielä lapsenikin käyttämään kunnon vaatteita talvella…

Toinenkin hämmentävä asia liittyy talveen ja säihin, joskin olen alkanut hiukan ymmärtää paikallista ajattelutapaa, siis hiukan. Meillähän täällä koulut ovat kiinni, mikäli on lunta, jäätä tai vaarana, että on lunta tai jäätä. Siinä mielessä ymmärrän hyvin asiaa, sillä eihän nyt kukaan järkevä oikeasti halua lähteä ajamaan kesärenkailla talvisäähän, ei ainakaan bussilastillinen lapsia kyydissä. Säillehän kukaan ei mahda mitään, mutta tuntuu hämmentävältä miten sekaisin kaikki meneekään heti, jos sää alkaa näyttää uhkaavasti talviselta. Viestejä tulee koululta ja yleensä viestit tulevat useampana kappaleena, lisäksi tulee varoituksia vaarallisesta ajosäästä, mikäli sattuu olemaan harrastusilta, niin toki tulee viestiä myös sieltä suunnalta. Ja sitten mietin millaisessa säässä kotimaassa on hoidettu asiat, välillä vetäen huppua syvemmälle silmien eteen ja välillä (minun tapauksessa harvemmin) kiitellen vaihtuvia säitä ja vuodenaikoja. Pidän kirkkaana mielessä, että täällä talvi on onneksi lyhyt riesa vain ja kevät on askeleen päässä…

Vieraanvaraisuus ja kohteiliaisuus on lyönyt minut ällikällä ja tämä positiivisessa mielessä. Yläkerran perhe on tuonut jo useamman kerran meille leipomuksia ja hämmentävintä oli, että he olivat halunneet kokata jotain suomalaista ruokaa sen jälkeen, kun tutustuivat meihin. Olivat sitten valinneet kaalikääryleitä tehtäväksi ja toivat niitä innoissaan maistiaisiksi, en edes osaa kuvitella mikä työ kääryleissä on ollut… Apua saa, jos vain pyytää ja useimmiten ihan pyytämättäkin ja myös täysin vierailta ihmisiltä. Kun tulimme joululoman vietosta kotiin, oli oven edusta täynnä kortteja, suklaita ja pieniä muistamisia naapureilta. Seuraavana päivänä samainen yläkerran perheen äiti toi meille joulukukan, jonka oli ottanut meidän ovelta hoitoonsa siksi aikaa, kun olimme reissussa, ettei se kuole. Vetäytyvä suomalainenkin muistaa jo toivotella iloiset tervehdykset niin tutuille kuin vieraillekin koulumatkalla, kävelylenkillä, salilla ym. Kohteliaisuudet, joita paikalliset osaavat sopivissa väleissä heittää ovat vielä harjoitteluasteella allekirjoittaneella.

Kuulin juuri Suomen postikonttoreiden lopettamisista ja täytyy sanoa, että tässä kohtaa olen onnellinen toimivasta postiverkostosta täällä. Postin kulkunopeuteen kantaaottamatta (välillä toimii nopeasti ja välillä hitaasti), niin plussaa on ainakin se, että postit tuodaan parhaassa tapauksessa kotioven taakse. Pisimmilläänkin joudun postit hakemaan postilaatikolta, jonka yhteydessä on hiukan isompia paketteja varten omia lokeroitaan. Samaisella postilaatikolla voin lähettää omat kortit ja kirjeet ja hiukan isommat lähetyksetkin voin jättää kävelymatkan päässä olevaan laatikkoon (sikäli mikäli näillä hinnoilla raaskisin jotain lähettää vaikkapa Suomeen). Postit jaetaan kuutena päivänä viikossa ja erityismainnan saa supersuloiset postiautot, jotka muistuttavat Postimies Paten autoa. :D

Kun on tottunut hoitamaan asioita paljon netissä ja omatoimisesti, on tämä kaikenlaisten paperien täyttö ja eri paikoissa ravaaminen ollut välillä hämmentävää. Onneksi se on vähentynyt alun jälkeen ja ilmeisesti pystyn esimerkiksi varaamaan itselleni seuraavan kampaaja-ajan ihan netistä nyt oltuani jo kerran asiakkaana, vau! Papereista emme silti pääse eroon, sillä täällä kaikki tiedotteet (ja niitä on paljon) tulevat esimerkiksi koulusta paperisina. Välillä näytän varmasti voipuneelta, kun tytär ojentaa minulle jälleen uutta paperipinoa, jossa saattaa olla viisikin eri tiedotetta, joihin ainakin osaan täytyy reagoidakin. Ensimmäisiä en olisi edes jaksanut lukea syyskuussa, mutta nyt on jo harjaantunut sen verran, että nopeasti tietää mitkä ovat tärkeitä meille ja mitkä voi viskata saman tien kierrätykseen…

Jos Suomessa rahapussini oli täynnä kortteja, niin täällä niitä on kyllä ihan joka lähtöön. Eikä pelkästään eri firmojen kortteja, vaan esimerkiksi pankki- ja luottokortit ovat täällä erilliset kortit. En tiedä miksi, mutta tämä ärsyttää minua erityisen paljon. Tuntuu turhauttavalta pitää kahta eri korttia muutenkin pienessä rahapussissa. Mies on ilmeisesti (pian vuoden täällä jo asuttuaan) tullut siihen lopputulokseen, että se on jopa hyvä, että kortit ovat erilliset. Minulla on vielä vähän matkaa siihen tyytyväisyyteen. Onneksi osaan liikkeistä tarvitaan vain puhelinnumero, eikä tarvitse ottaa erillistä kanta-asiakaskorttia käyttöön, tämä sopii mulle paljon paremmin.

Lääkärikäyntejä avasinkin jo aiemmin (kunnon sairastelukierteen ollessa päällä), mutta edelleen on hämmentävää, kun et voi tietää yhtään kuinka pitkään lääkäriä oikein odotetaan. Hoitaja tulee kutsumaan huoneeseen (on muuten mielenkiintoisia muunnoksia kuultu tyttären nimestä…), jonka jälkeen tehdään normaalit mittaukset ja punnitukset (ihan joka kerta, vaikka oltaisiin oltu edellisellä viikolla samassa paikassa) ja sen jälkeen jäädään huoneeseen odottamaan lääkärin saapumista. Pahimmillaan on odotettu puolisen tuntia ja itse olin vissiin sen verran kipeän oloinen, että lääkäri saapui parissa minuutissa. Lääkäri ja sairaanhoitaja siis vuorottelevat ja itse potilas pysyy samassa huoneessa koko käynnin ajan. Nyt kun tämän tietää, niin onhan se ihan mukavaa, ettei potilasta juoksuteta edestakaisin, vaan labratulokset, reseptit ym. odotellaan omassa huoneessa.

Sellaisia hämmennyksen aiheita täällä tällä kertaa, vinkkaa ihmeessä, jos tuli mieleen muitakin, näitä nimittäin varmasti riittää! Kuvituksena toimivat tällä kertaa sääaiheiset kännykkäräpsyt ja ensi kerralla sitten taas jotain muuta.

Kivaa iltaa toivotellen,

allekirjoitus

Kotiäidin päivä Amerikassa eli my day

Kaikenlaiset my day:t ovat suosiossa (tai ehkä jo menneen talven lumia), mutta täällä päiväni ovat hyvin erilaisia kuin Suomessa, joten ehkä teitäkin kiinnostaa millainen on kotiäidin päivä Amerikassa. Huomion arvoista on, että minun päiväni poikkeaa kovasti paikallisten äitien päivästä ja toisaalta, kun meillä ei ole pientä lasta kotona, niin rytmikin on aivan erilainen kuin se olisi isomman perheen äidillä.

Lähes kaikki vähän tutummat (ja osa vähemmän tutuistakin) on kyselleet miten oikein saan aikani kulumaan, kun tyttärellä on pitkät päivät koulussa ja mies on pitkän päivän töissä. Täytyy sanoa, että asia hiukan mietitytti itseänikin ennen muuttoa, mutta päivät ovat aika täysiä ja jos jostain syystä aikaa jäisi, niin aina riittää vähintääkin siivottavaa ja pyykättävää. Lisäksi ajankäyttöön täällä vaikuttaa vahvasti se, että lapset eivät alle 13-vuotiaina liiku minnekään yksin eli jo kuskina toimimisessa saa menemään aikaa. Tässä meidän perus maanantai:

Oma herätyskelloni pärähtää klo 6.20, olen yleensä ollut hereillä jo jonkin aikaa ennen kellon soittoa. Ensimmäiseksi tarkistan viestit, sekä Suomen uutisotsikot kännykältä. Nousen ja teen miehelle aamupuuron, sekä valmistan tyttären eväisiin hedelmän ja aamupalalle toisen. Miehen herätän klo 6.30 ja katson tarkemmin Instagramin ym., sekä vastailen viesteihin ennen kuin herätän tyttären klo 7.

Vaikka meillä on aikaa reilu tunti, niin yleensä silti tulee kiire kouluunlähdön kanssa, niin tänäkin aamuna. Tyttären vaatteet odottavat valmiina naulakossa, itse vedän jumppavaatteet päälle. Lämmitän tyttärelle lounaaksi lihapullia ja spagettia ja sitä ennen valmistelen ruokatermoksen lämpimäksi, että lounas säilyy lämpöisenä puoleen päivään. Ainoa mitä en meinaa muistaa laittaa eväisiin on pakkasessa säilytettävä jugurtti, sitä varten olen laittanut illalla eväslaukkuun muistilapun. Tyttären kanssa avaamme yhdessä joulukalenterit ja tarkistamme onko tontulta tullut yön aikana postia. Klo 8.15 olemme ulkona.

Kävelemme kouluun noin 20 minuuttia, koulun ovella on kaksi opettajaa vastaanottamassa lapsia, sisälle kouluun ei vanhemmilla ole asiaa (suomalaisen ja amerikkalaisen koulun eroista kirjoitin täällä). Lähden reippailemaan takaisin kotia kohti, paluumatkaan menee 12 minuuttia ja olen salilla klo 8.55. Koska salitaukoa oli peräti seitsemän viikkoa oman ja tyttären sairastamisten takia, otan aika rauhallisesti. Jumppaan puoli tuntia ja venyttelen. En jaksa laittaa ulkohousuja takaisin jalkaan ja aamun kirpsakka sää tuntuu viileältä.

Kello on kymmenen, kun olen uudelleen aamupalapöydässä suihkun jälkeen. Syön yleensä  tyttären kanssa yhtäaikaa leivän aamupalaksi ja salin jälkeen maustamatonta jugurttia, hedelmiä ja mysliä. Tässä vaiheessa huomaa, että on ollut salitaukoa ja oikaisen hetkeksi sohvalle vastailemaan viesteihin ja soitan äidille Suomeen.

Klo 10.45 tulee kiire, jos meinaa ottaa kuvia, aurinko nimittäin alkaa puolen päivän aikaan paistaa meille niin, ettei kuvia voi ottaa olohuone/ruokailutila/työhuone akselilla, makkarissa voi ottaa kuvia myöhemminkin. Huomaan laittaa pesukoneen päälle ja alan kuvaamaan. Tähän aikaan vuodesta hämyiset kynttiläräpsyt menestyisivät paremmin, mutta ne tuottavat vaikeuksia aurinkoisena päivänä ja niitä onneksi useimmat meillä ovat.

Klo 12 olen saanut pari onnistunutta kuvaa ja onkin jo kiire postata kuva Instagramiin, sillä kello on Suomessa 19 ja kohta on liian myöhäistä laittaa kuvaa. Tähän väliin on pitänyt myös ehtiä tallentaa kuva koneelle ja säätä värit ja valoisuus kuntoon. Yleensä otan useamman kuvan varastoon, ettei tule joka aamu kiire kuvata, mutta tällä kertaa mennään kiire kantapäillä.

Vastailen hetken kommentteihin ja lämmitän itselleni ruokaa. Kello on 13.30, kun pääsen syömään. Ruokailun jälkeen on vihdoin aika imuroida, tämän olisin toki halunnut hoitaa ennen kuvaamista, mutta tänään se ei onnistunut. Olen tehnyt itselleni siivouskalenterin siivouskomeron/pesukaapin oveen ja seuraan sieltä mitä kaikkea millekin päivälle kuuluu. Toki yleisen siisteyden mukaan katson mitä on tarpeellista tehdä milloinkin, mutta hyvänä muistutuksena kalenteri on toiminut esim. kasvien hoidon, jääkaapin siivouksen ym. kanssa.

Muistan, että on maanantai eli meidän kiireisin päivä ja alan valmistaa tyttären seuraavan päivän lounasta, kello on 14. Normaalisti tekisin myös miehelle seuraavan päivän eväät, mutta hän on nyt työmatkalla. Klo 15 menen postilaatikolle, Suomesta on saapunut ihana paketti, jatkan siitä suoraan autolle ja ajan koululle hakemaan tytärtä. Olen jo klo 15.20 odottamassa, tytär tulee klo 15.30. Tytär haluaisi käydä läheisessä kirjastossa, mutta tänään ei ehdi, ehkä sitten keskiviikkona, kun ei ole harrastuksia.

Kiirehdimme kotiin, tytär tekee läksyt (matikasta jää aina läksyjä, paitsi perjantaisin) istun vieressä ja autan tarpeen mukaan, kello on 16.30, kun läksyt on tehty. Syömme pikaisesti ja tytär soittaa papalle lyhyen puhelun. Klo 17.05 olemme taas autossa. Tytär harrastaa telinevoimistelua ja balettia ja tänään on voimistelupäivä. En tykkää ajaa pimeässä ja pimeä laskeutuu tällä hetkellä viiden aikaan. Reitti on kaunis, mutta tie kapea ja mutkainen. Mielessä käy, että mitä jos tapahtuu jotain ja mieskin on pari päivää työreissussa.

Tyttären voimistelu on klo 17.30-18.30 ja sen ajan sometan ihan hyvällä omallatunnolla, vastailen sähköposteihin ja viesteihin, harmillisesti Suomen päässä ei ole kukaan hereillä, joten kavereille ei tule laitettua viestejä. Kotiin ajamme pilkkopimeässä ja ihailemme matkalla upeita jouluvaloja; koristelu ja juhlinta täällä osataan, ihailen!

Onneksi läksyt on tehty ennen voimistelua, tytär pääsee suoraan kylpyyn ja iltapalalle. Hän katselee samalla Youtube joulukalentereita lemppari tubettajiltaan. Kello on 20, kun iltapala on syöty. Itse valmistelen seuraavan päivän eväitä sen verran kuin se ennakkoon on mahdollista. Katson tyttärelle seuraavan päivän vaatteet valmiiksi, tällä kertaa se tuottaa hiukan päänvaivaa, sillä heillä on koulussa ”winter spirit week”, tänään pukeuduttiin yöpaitaan ja huomenna pitäisi olla kokovalkoiset vaatteet. Yläosa löytyy helposti, mutta alaosa tuottaa vaikeuksia, harkitsen jo omalla kaapilla käymistä, mutta tytär kelpuuttaa valkopohjaiset kuviolliset leggarit, ongelma ratkaistu.

Hetken ehdimme pötkötellä vierekkäin sohvalla ja soittaa isille työreissuun ennen kuin luetaan iltasatu (tykkään edelleen lukea tyttärelle, vaikka ei enää tarvitsisi) ja mennään molemmat nukkumaan yhdeksältä.

Kivaa uutta joulukuun viikkoa toivotellen,

allekirjoitus