Ensimmäinen vuosi USAssa

Päivälleen vuosi sitten saavuttiin väsyneinä, mutta onnellisina ja jännittyneinä uuteen kotiin uudelle mantereelle ja aloitettiin seikkailu tuntemattomaan. Ja kovasti puhuin meidän muutosta seikkailuna, mutta en osannut edes arvata millainen seikkailu tästä vuodesta oikein kehkeytyykään. Vuosi on tarjonnut tavallista arkea, huikeita paikkoja ja tapahtumia, suurta epävarmuutta, säälimätöntä tylsyyttä (lock down) ja päälimmäisenä kuitenkin suurta kiitollisuutta siitä, että uskallettiin ottaa tämä askel ja löytää itsemme pienestä kaupungista USAn itärannikolta.

En voi tarpeeksi allekirjoittaa kuinka onnellisia ollaan, että tyttärellä kaikki sujui niin hyvin alusta lähtien. Tyttären kautta tutustuimme myös ihanaan perheeseen, jossa riittää samanmielistä seuraa koko meidän perheelle, kuinka voikaan löytyä niin mutkaton perhe, joka on vieläpä käynyt Suomessa ja tykkää Suomesta. Taisi olla tähdet kohdillaan.

Eihän tämä vuosi toki ole pelkkää ihanuutta ollut, sama arki pyörii täällä kuin Suomessakin ja joissain asioissa niin paljon hankalampana. Vasta nyt voin sanoa alkavani olla sinut kaasu-uunin kanssa. Nykyisin isompi osa keitoksista onnistuu kuin epäonnistuu ja se tuntui alkuun mahdottomalta saavutukselta. Myös ruoka on monipuolistunut alun haparoinnin jälkeen, kun ainoa varma ruoka oli makaronilaatikko. Ruokakaupassakäynti ei ole enää samanlainen tunteja kestävä hykerryttävä seikkailu kuin se oli alkuun (tai no sanotaan, että kun en ole yli 3kk käynyt kaupassa, niin mahtaa se aikamoinen seikkailu olla taas ensimmäisillä kerroilla). Jalkakäytävien olemassaolo ei herätä suurta kiitollisuutta, eikä autolla ajo nosta pulssia ääripäähän. Uima-allaskin tuntuu normaalilta ja asiaankuuluvalta, vaikka siitä olenkin todella onnellinen. Se että roskat haetaan oven takaa on ihan normaalia (kuka nyt roskikselle jaksaisi kävellä) ja se, että ollaan ainoita ulkoilijoita sade/lumisade/jääkeleillä ei herätä enää tunteita suuntaan tai toiseen. Arki on astunut vahvasti kuvaan.

Suurimpia vastoinkäymisiä olivat syksyn jatkuvat sairastamiset. Jossain kohtaa alkoi tuntua siltä, että tekisi vain mieli luovuttaa. Jos ottaisi tyttären kotikouluun, niin sairastaminenkin loppuisi. Ja kun kotikoulusta sitten tulikin totta (hyvä, että sekin kortti tuli käännettyä) tajusin, ettei minusta ole kotikoun opettajaksi pitkällä tähtäimellä. Tajusin myös, että tyttäreni oikeasti viihtyy koulussa todella hyvin ja hänellä on siellä kiva kaveriporukka ja kannustavia opettajia. Odotamme molemmat innolla koulun alkua ja toivomme, että normaaliin palataan jälleen syyskuussa. Sinne hän solahti, amerikkalaiseen koulumaailmaan, paljon paremmin kuin uskalsimme ikinä toivoa.

Kyllä me kaivataan myös Suomea, eniten tietysti läheisiä, mutta välillä tuntuu, että olisi aika siistiä puhua suomea, hoitaa kaikki asiat ihan sillä omalla kielellä, eikä miettiä vaikka ennen lääkäriin menoa mitä mahdollisia uusia sanoja voi tarvita. Tai että ruokakaupassa myytäisiin juuri sitä herkkua mitä tekee mieli. Välillä huonona päivänä kaipaa sitäkin, ettei kukaan tervehdi ja hymyile, vaikka se kyllä saa heti paremmalle tuulelle, kun ohikulkija tervehtii. Luontoa ei ole ollut erityisesti ikävä, sillä sitä meillä on tarjolla ihan omasta takaa ja kuinka monipuolista luontoa ja eläimiä täältä löytyykään, olen aivan ihastunut meidän metsäretkiin. Julkiset kulkuvälineetkin olisi aika mukavia, mutta onneksi autoilu sujuu jo kivasti itseltäkin.

Positiiviset vie ehdottomasti voiton tässä vertailussa. Jos ei koronan aiheuttamaa epävarmuutta ja poikkeustilaa lasketa, niin vuosi on mennyt todella hyvin. Kokonaisuudessaan paremmin kuin ajattelin. Ja tuntuu siltä, että olemme juuri siellä, missä meidän kuuluukin olla. Siitä on kutakuinkin tasan kolme vuotta, kun kävimme ensimmäisen kerran lomamatkalla Floridassa ja lentokoneessa sanoin miehelle, että joko me tykätään Amerikasta niin paljon, että halutaan muuttaa sinne tai sitten ei tykätä ollenkaan, eikä mennä enää käymään toiste. Voitte päätellä miten on asian laita.

Mulla on ollut mielessä toteuttaa haastattelu tyttärelle siitä miltä hänestä tuntuu asua täällä. Vastaukset sain hyvinkin napakasti, niinkuin kymmenenvuotiaalta voi olettaa (varsinkin kesken tärkeän askartelun).

Mikä on parasta täällä? On lämmintä ja kivoja kavereita.

Mitä kaipaat Suomesta eniten? Kaikkia sukulaisia ja ruokia.

Mikä on erilaista täällä verrattuna Suomeen? Täällä ei ole paljon kävelyteitä, ruoka on erilaista.

Mitä toisit tänne Suomesta? Mummit ja papan.

Mitä ruokaa kaipaat Suomesta? Karjalanpiirakoita, vihreitä kuulia ja Kotipizzaa.

Mikä on lempiruokasi Amerikassa? Hot dog ja grillattu maissi, äidin tekemät quesadillat ja sushi.

Missä syöt mieluiten (jos ei kotona)? Taco Bell, KFC, Arby’s

Mikä on ollut mielenkiintoisin paikka, jossa olet käynyt USAssa? Ehdottomasti Las Vegas.

Mitä aiot tehdä ensimmäiseksi Suomessa? Syön varmaan Kotipizzaa.

Mitä eroa on Amerikkalaisessa ja Suomalaisessa koulussa? Täällä on koulubussi, yksi lyhyt välitunti päivässä ja omat eväät lounaalla.

Mikä meidän kodissa/asuinalueessa on parasta? Isot huoneet, kokolattiamatto ja uima-allas.

Ihanaa kesäkuun alkua toivotellen,

allekirjoitus

Iso kasvi sisustuksessa

Siitä taitaa olla viikko aikaa, kun Instagramin puolella myönsin heittäneeni hanskat kehään sen suhteen, että löytäisin sopivan kasvin meidän olohuoneeseen. Olin heti muuton varmistuttua (eli lähes 1,5 vuotta sitten) piirtänyt sisustussuunnitelmiin jättikasvin tälle paikalle olohuoneeseen, enkä hetkeäkään kuvitellut, että sen löytäminen (tai hengissä pitäminen) osoittautuisi näin vaikeaksi.

Välillä näköjään kannattaa luovuttaa, sillä silloin alkaa tapahtua. Pikainen reissu paikallisen rautakaupan kasvipuolelle muutti koko olohuoneen suunnan, jos nyt näin voi sanoa. Vaati pari reissua edestakaisin kodin ja rautakaupan välillä, että varmistuimme siitä, että tämä jättimäinen viikunapuu mahtuu meidän autoon ja ylipäätään kotiin, sillä tämän korkeus on peräti 240cm. Mieskin jäi aika lyhyeksi siinä vertailumittana puun vieressä seistessään.

Ihaninta on, että juuri suurikokoinen viikunapuu on ollut mielessäni lempparikasvina tähän paikalle koko ajan. Täällä meilläpäin ei ole mitään Plantagen tyylistä kasveihin keskittynyttä jättimyymälää, vaan kasvihankinnat olen tehnyt pääosin Ikeasta ja juurikin rautakaupoista. Olen huomannut että jälkimmäiset eivät juuri isompia viherkasveja myy kuin kevätaikaan ja luonnollisesti jäin viime keväänä ilman kasvia. Tänä keväänä kutsumaton virus pilasi jättikasvisuunnitelmani – tai näin luulin, mutta onneksi olin väärässä! Ehdin myös ottaa jo varasuunnitelman käyttöön ja tilata vuosia mielessä pyörineen ihanan Muubsin ruukun tähän paikalle. Mutta ei hätää, enköhän ruukulle keksi oivan paikan, kunhan se joskus viikkojen päästä kotiutuu, ei nimittäin harmita ollenkaan, että löysin tämän jättiläisen.

Isommat kasvit tarvitsisi normaalisti tilata netistä suoraan kotiin ja tätäkin kokoa olisi tarjolla useammassa nettikaupassa. Hinnat vain olivat pyörryttäviä. Olin jo tästäkin löydöstä innoissani, mutta vielä enemmän siinä vaiheessa, kun kiiruhdin kassalle maksamaan ja huomasin, että tämähän oli puoli-ilmainen. Seuraavaksi on ehdottomasti ryhdyttävä etsimään isompaa ruukkua, onneksi väliaikainen löytyi varastosta. Mitäs tykkäätte? Mun mielestä tää on kuin tehty paikalleen ja nyt vain peukut pystyssä, että jättiläinen pysyy hengissä!

Kivaa loppuviikkoa toivotellen,

allekirjoitus

Parveke siirtyi kesäaikaan

Ja tähän voisi todeta, että jo oli aikakin! En tiedä mikä jarrutti eniten tämän kevään parvekkeen siivousta ja laittoa, oliko se korona vai kenties poikkeuksellisen viileä alkukevät vai se fakta, etten ole käynyt missään kaupassa lähes kahdeksaan viikkoon. Oli niin tai näin, helteisen viikonlopun aikana päätin, että nyt kasvosuojain esille ja mars kauppaan, kasveja on saatava, jotta parvekkeella viihtyy. 

Valitsin kauppareissun ajankohdaksi sunnuntai-illan ja aika rauhallisissa merkeissä sain kasveja valita. Ja siis erittäin rauhallisissa oikeastaan, sillä parkkiksella odottaneet mies ja tytär kehuivat, että mulla meni reissussa pari tuntia. Eikä ihme, voitteko kuvitella kuinka ihanaa oli kierrellä lähes tyhjiä käytäviä ihan rauhassa itsekseen pari tuntia, edellisestä kauppareissusta kun on tosiaan se pari kuukautta. Vähän niinkuin entisaikaan olisi päässyt kampaajalle ja jalkahoitoon samana päivänä.

Viime kesästä viisastuneena valikoin kaikki muut, paitsi muratit sellaisista kasveista, joiden pitäisi viihtyä auringossa koko päivän. Viime kesänähän kävi niin, että jouduttiin laittamaan parit kasvit kesän aikana, kun edelliset kuolivat helteisiin. Saa nähdä onnistuinko nyt paremmin.Tämä on tällaista kokeilevaa hortonointia, sillä mikään aiemmin hyväksi havaittu ei päde täällä. Vakiosuosikkini eivät viihdy sitten ollenkaan helteisellä parvekkeella ja syystä tai toisesta täällä ei myöskään innostuta valkoisesta niin paljon kuin Suomessa. Niinpä valkoisena sain tällä kertaa lumihiutaletta ja tulikruunua. Mun oli myös pakko ottaa testiin pampaheinää, vaikka viime kesänä heinät ei toimineet ollenkaan, katsotaan mitä tulee.

Viikon verran vielä pitäisi olla poikkeuksellisen viileää säätä täällä meillä, mutta sitten pitäisi vihdoin olla säännöllistä hellettä, sitä odotellessa. Onneksi on parveke nyt siinä kunnossa, että siitä voi nauttia, kunhan sää taas suosii.

Mukavaa toukokuun alkua toivotellen,

allekirjoitus